www.kumikana.org > Koulutus > Tuhoaminen |
Tuhoisa koiraKoira on lihansyöjä. Sille on täysin luonnollista repiä ja raastaa todellinen tai kuviteltu saaliseläin palasiksi. Vessapaperihylsyt ja pehmoeläimet saavat kyytiä pedon kynsissä, kun se toteuttaa sisäistä eläintään.Leikki on leikkiä, mutta liika on liikaa. Nahkasohvan tai juhlakenkien kuolaiset jäännökset eivät ole mieltäylentävää katsottavaa. Tarpeeksi itseään aktivoiva vilkas koira voi viedä omistajansa perikatoon. Sitten on tämä toinen ryhmä, joka tuhoaa paikat lievittääkseen sydänsurujaan yksin ollessaan. Se yrittää ulos asunnosta tai jyystää omistajalta tuoksuvat esineet silpuksi. Pennunhankintaa suunnittelevan on paras varautua ennalta ajatukseen, että koira kuin koira saattaa ainakin satunnaisesti jossain vaiheessa jyrsäistä jotain kohtaa residenssissä, aivan samoin kuin vahinkoliraus pääsee karkaamaan. Koira ja täydellinen edustusasunto eivät mahdu samaan paikkaan ja aikaan. Ratkaisun avaimet Ongelmien ratkaisemiseen ja ehkäisyyn on kolme tärkeää avainta: tekemisen järjestäminen, malttamaan opettaminen ja yksinoloon totuttaminen. Tylsistynyt ja energiaa täynnä oleva koira purkaa tarmonsa aina johonkin. Omistaja saa itse valita kohteen. Se voi olla säännölliset jäljestystreenit, sohva, aktivointi, kaapinnupit, tottelevaisuuskoulutus, kalleimmat alusvaatteet, agility, roskisten tyhjentäminen tai jokin edellisten yhdistelmä. Koira on luotu liikkumaan, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan, ja tätä toimintatarmoa ei koiraan mahdu määräänsä enempää ennen kuin se pursuaa jostakin ulos. Ihastele toimintatarmon tuloksia valokuviin ikuistettuina osoitteessa http://www.dogge-heros.de/englisch/index1.html > Disaster Vaikka koiralla olisikin kaiken maailman aktivointipalloa ja kongia, eivät ne auta, jos koira ei ymmärrä, mikä esine on sen oma ja mikä ei. Joka ainut ulottuvilla oleva esine on koiran järjen mukaan purulelu. Sille pitää näyttää esine kerrallaan, mitä se saa purra ja mitä ei. Koira on huono yleistämään, ja vaikka se tietäisi, ettei sohvaan saa teroittaa hampaita, voi se tuhota nojatuolin. Kehu koiraa, kun se narskuttaa omaa palloa tai puruluuta. Jos se ottaa suuhunsa jotain kiellettyä, vaihda se toruen omaan leluun ja kehu taas miten hieno koira se on kun sillä on oma lelunsa. Jos koira tekee esineiden sieppaamisesta leikin ja toivoo sinun lähtevän perään, opeta se vaihtamaan lelunsa makupalaan. Älä koskaan juokse koiran perässä huutaen IRTI. Se opettaa koiralle vain, että se saa huomiota heti kun ottaa jotain sinulle tärkeää suuhunsa. Kuvitellaan, että tämä puoli on hallinnassa. Koira pureskelee tyytyväisenä luutaan, kun olet kotona. Se riehaantuu kuitenkin täysin, kun jätät sen yksin. Haukkuminen villitsee naapurit ja tuhoaminen sinut. Tämän ei tarvitse olla eroahdistusta, mutta voipa se olla sitäkin. Oli kumpaa tahansa, koiran täytyy oppia sietämään odottelua ja hiljaisuutta. Monet koirat ovat vilkkaita luonnoltaan ja haluaisivat jatkuvasti tehdä jotain. Niiden kanssa ehkä touhutaankin koko ajan, eivätkä ne opi rauhoittumaan ja odottamaan. Ethän "aktivoi" koiraasi jatkuvasti kotona? Koiralle ei tarvitse keksiä jatkuvasti tekemistä. Sen on hyvä oppia myös vain olemaan. Jos pidät koiraasi jatkuvassa stressi- ja suoritustilassa, se yrittää varmasti aktivoida itseään myös yksin ollessaan. Seuraavat harjoitukset opettavat koiralle itsehillintää ja malttia ja ovatpa samalla johtajuuttakin vahvistavia, koska omistaja "antaa luvan" ja "tekee aloitteen". Jos haluat nähdä eron koiran käyttäytymisessä, harjoittele näitä säännöllisesti! Koiralle ei saa antaa periksi, vaan ihmisellä pitää aina olla kontrolli. 1. Koira odottaa istumassa paikoillaan, kun ihminen laittaa ruokakupin maahan. Se saa aloittaa ruokailun vasta saatuaan luvan (esim. "ole hyvä" tai "vapaa"). 2. Ihminen menee ensin ovista, vasta sitten koira. Koira istuu kynnyksen toisella puolella kunnes saa luvan tulla ulos tai sisään. 3. Koira ei vedä ihmistä rappusia alas vaan seuraa kiltisti selän takana. 4. Koira saa ottaa edessään olevan makupalan vasta saatuaan luvan. 5. Koira pääsee hihnasta vapaaksi ja juoksemaan vasta saatuaan luvan. Varaslähtöjä ei sallita. Pidä koiralla vaikka kahta hihnaa ja irroita vain toinen. 6. Koira ei pääse tervehtimään kaveria lenkillä ennen kauniisti istumista ja luvan saamista. Lähdön merkit Jos koira ei kestä olla yksin, se hermostuu jo niistä eleistä, jotka merkitsevät tulevaa yksinoloa. Sohvalta nouseminen, autonavainten ottaminen, takin päälle pukeminen, laukun pakkaaminen... koira on hyvin herkkä huomaamaan tällaiset merkit. Joskus saattaa tuntua siltä, että koira tietää ihmisensä lähtevän ennen kuin ihminen itsekään. Tehtävänä siis on tehdä nämä "lähtömerkit" täysin merkityksettömiksi toistamalla niitä jatkuvasti myös sellaisissa tilanteissa, joissa ei lähdetä minnekään. Koira saattaa esimerkiksi aina ponnahtaa ylös, kun nouset tuolista, valmiina seuraamaan sinua minne menetkin. Etsi pienin signaali, johon koira reagoi ylös nousemalla - jalat rististä vierekkäin, eteenpäin nojautuminen - ja toista tätä niin monta kertaa, ettei koira enää vaivaudu nousemaan. Ala sitten liikkua hiukan enemmän - nouse puoliksi, siirrä jalkaa suurieleisemmin - ja toista tätä kunnes koira turtuu. Jatka näin askel askelelta, kunnes voit siirtyä huoneen perälle tai ehkä jopa sekunniksi kulman taakse eikä koira tule heti perässä. Sitten voit alkaa helisyttää avainnippuasi, pukea takin yllesi ja mennä takaisin sohvalle istumaan ja lukemaan kirjaa, laittaa kengät jalkaan ja alkaa leikkiä koiran kanssa... kaikkea mitä ikinä keksitkin "hämätäksesi" koiraa. Älä riehuta koiraa aamulla ennen lähtöä väsymisen toivossa! Koiran adrenaliinitaso kohoaa ja sen laskemiseen normaaliksi menee monta tuntia. Yritä pitäytyä aivojumpassa ja rauhallisessa liikunnassa. Kotiintulo Kun lähtö sitten tulee, ei asiasta pitäisi tehdä skandaalia. Ennen varsinaista lähtöä koira tulisi jättää täysin huomiotta puolen tunnin verran samoin kuin kotiin palattua. Näin lievenee yksin olemisen ja omistajan läsnäolon välinen jyrkkä raja. Jos koira on tehnyt jotain, jäljet korjataan, mutta koiraan ei kiinnitetä huomiota. Koiran voi vaikka laittaa siksi aikaa toiseen huoneeseen. Koira saattaa kokea saamansa huomion palkitsevana, eikä koulutus tällöin etene oikeaan suuntaan. Paikallaoloharjoitukset Paras olisi, jos koiraa ei tarvitsisi jättää yksin ennen kuin se on totutettu lähtöihin ja pieniin yksinäisiin hetkiin. Paikallaoloharjoitukset ovat hyviä apukeinoja. Koira opetetaan istumaan paikoillaan ensin hetki, vähitellen pidemmän aikaa, ja lopulta voidaan mennä toiseen huoneeseen tai vaikka ulko-oven takana käymään ja koira pysyy istumassa. Koira täytyy aina muistaa vapauttaa harjoituksen päätteeksi. HUOM. Koiraa ei voi tietenkään jättää paikallaoloon koko päiväksi! Tarkoitus on vain totuttaa se hetkittäisiin omistajan katoamisiin. Jo pennun kanssa voi harjoitella näitä katoamisia. Kun se leikkii ja on keskittynyt muuhun, voi muu väki yksitellen ja yhdessä käydä toisessa huoneessa ja vaikka ulkona. Pentua ei kehuta hienosti yksin olemisesta, koska senhän ei ole edes tarkoitus huomata olleensa yksin. Makupalojen piilotus Pikku temppu, joka tehoaa monen koiran kohdalla, on piilottaa makupaloja ympäri taloa. Koira päästetään etsimään nameja vasta kun omistaja lähtee. Namit voi laittaa tyhjiin maitopurkkeihin tai wc-paperihylsyihin, jotka koira saa repiä auki. Luvallista revittävää voi jättää muutenkin lattialle. Älä kuitenkaan jätä esim. revittyä kenkää tai villapuseroa koiralle jatkotoimenpiteitä varten, "kun se kerran on jo hajalla". Koira voi siitä saada päähänsä, että kenkä tai villapusero on luvallista saalista ja saalistaa niitä lisää. Huomaa, että jotkut koirat luulevat namienpiilotusleikin tarkoittavan, että ne saavat etsiä mitä haluavat silputtavaksi. Tällaisten koirien kanssa ei kannata ehkä leikkiä piilotusta kuin omistajan läsnäollessa ja silloinkin vain muutaman amin kanssa ja tehdä koiralle selväksi, milloin leikki loppuu. Tilan rajaaminen Joitakin koiria hirvittää olla yksin suuressa talossa. Niiden turvallisuudentunnetta lisää tilan rajaaminen esimerkiksi yhteen huoneeseen, josta tietysti on kaikki vaaralliset ja houkuttelevat esineet poistettu ja korvattu koiran omilla tavaroilla. Varokeinona koulutuksen lisäksi voi huonekaluihin sivellä esim. etikkaa tai suihkuttaa karkoitusainetta. Ne eivät kuitenkaan yksinään poista koiran halua tuhota paikkoja. Lue lisää artikkeli haukkumisesta. D.A.P.-haihdutin © Milla Havanka |
www.kumikana.org > Koulutus > Tuhoaminen |