Murh...

SATTUIPA KERRAN jos toisenkin...



Kevyen liikenteen väylällä:
Jouduin tänään tilanteeseen, jossa koiralta vaadittiin melkoisen hyvää käytöstä. Edessämme oli vanhempi pariskunta kahden pörröisen koiransa kanssa. Toinen luonnollisesti oikeassa reunassa, toinen vasemmassa. Väylä oli juuri tarpeeksi leveä kahden koiranomistajan kohdata, joten edessä oli pieni slalomtehtävä. Lisähaastetta tehtävään toi joukkion pysähtyminen haisteluvalmiuteen. Rouvan koiran ohitus meni hyvin, herran koira yritti tehdä lähempää tuttavuutta mutta pääsimme siitäkin ohi. Mutta mitäs sitten! Pujottelu ei loppunutkaan siihen. Pariskunnan kintereillä kulki kolmas henkilö, joka ulkoilutti kissaansa valjaissa! Sekään ei onneksi aiheuttanut hämminkiä. Mietin vain, miten kouluttamattoman tai aggressiivisen koiran omistaja olisi tilanteen selvittänyt...

Luontopolulla:
Olin sattumalta epätavallisella puolella kaupunkia lenkityttämässä koiraa ja löysin aivan ihanan luontopolun metsästä. Olin ensin hyvin epävarma saako sinne koiraa viedä lainkaan, mutta kun näin siellä muitakin karvakuonoja päätin rohkaistua ja lähteä kävelylle. Ohjeissa oli tarkkaan määrätty, ettei luontoa saa mennä yhtään näpelöimään, kukkaakaan ei saa taittaa. Pidin siis koiran visusti kytkettynä. Kävelimme polulla nauttien kauniista säästä ja mielenkiintoisista hajuista, kumpikin. Vastaan tuli useampikin hauva ja muu ulkoilija, polku vaikutti suositulta. Sitten törmäsimme kahteen tyttöön, jotka heiluttivat hihnoja. Koiria ei näkynyt missään. Noh, näkyihän. Takaamme juoksi metsästä tyttöjen luokse kultsu. Mutisin tervehdyksen ja mietin pari mustaa ajatusta. Tyttöjen kadottua mutkan taakse heidän peräänsä juoksi todella rapainen toinen kultsu. Tämä tapahtui siis luonnonsuojelualueella, jossa kylteissä luki, ettei kukkia saa poimia eikä polulta poiketa eikä varsinkaan koiraa päästää irti, jottei luontoon vaikutettaisi millään tavalla.

Kevyen liikenteen väylän varrella:
Iltapäiväkävelyllämme koiran yllätti hätä, kuten yleensäkin. Se kyykistyi erään pensaan juurelle kävely/pyörätien varteen. No panic, minulla oli pussi taskussa ja kumarruin noukkimaan jätöstä pois. Siinä touhutessani näin silmäkulmastani kengät, jotka lähestyivät minua ja pysähtyivät aivan viereen. Samassa kuulin vihaisen äänen: -Kaikki on otettava pois, yhtään paskaa ei saa jäädä siihen! Saarna jatkui: -Tuossa kasvissakin on vielä, revi kaikki kasvitkin pois jossa sitä on! Tein työtä käskettyä, noukin kikkareet tarkoin ja otin mukaan vielä nipun voikukanvarsiakin. Mutta se ei hänelle kelvannut. Saimme kuulla mitä mieltä hän oli siitä että tulimme paskattamaan koiraamme hänen "ikkunansa alle" (jätös oli metrikaupalla talosta tien varressa) ja miten kukaan ei kerää alueelta koirankakkoja, aivan kuin se olisi ollut meidän vikamme. Hän uhkasi pyyhkiä jäljelle jääneet kakat meihin ja potkaista koiraamme, jos se vielä tulee kakkimaan samaan paikkaan. Homma meni mieheltä täysin överiksi ja lopulta emme voineet sanoa muuta kuin joo joo. Vielä peräämme hän huusi, että maahan jäi vaikka miten paljon kakkaa (hmm, painepesuriako meidän pitäisi kantaa mukanamme? kaikki otin mitä irti lähti) ja että tästä meidän ei enää tarvitse kulkea.

Iltalenkillä:
Näen vastaan tulevan erään lyhytkarvaisen rotevan palveluskoirarodun edustajan ja kun katson sen kävelyttäjää, minua hymyilyttää, sillä hän on aivan saman mallinen kuin koiransa. He kävelevät siististi oikeata reunaa kuten minäkin. Omistaja komentaa koiraansa pysymään vierellä. Ehdin juuri ajatella, että tämäpäs menee odottamattoman hyvin, kun toinen koira hyökkää muristen salamana meitä kohti ja omistaja saa sen juuri ja juuri pidettyä aisoissa. Nieleskelen kurkkuun hypähtänyttä sydäntäni alemmaksi ja jatkan matkaa. Mitä olisi tapahtunut, jos omistaja olisi ollut köykäisempi?

Sateisella lenkillä:
Kävelimme autiolla kevyen liikenteen tiellä sateessa. Vastaan tuli kaksi sadepukuista ihmistä kahden koiransa kanssa. Otin oman koiran lähemmäksi vierelle kulkemaan, vastaantulijat eivät tehneet elettäkään hillitäkseen myös vapaana juoksentelevia koiriaan. Käännyimme juuri ennen kohtaamista risteävälle polulle välttääksemme tilanteen. Toinen vastaantulijoiden koirista lähti peräämme ja jouduin laittamaan sateenvarjon sen ja oman koiramme väliin päästäksemme eteenpäin.

Pikkukoiran omistajan kauhunhetket koirapuistossa...

Mielenkiintoinen tapaus:
Aamulenkillä tavalliseen tapaamme kuljimme kävelytien piennarta pitkin edessämme toinenkin karvakuono. Edessämme näkyi kohtaamiskurssille asettuva kolmikko, ulkoiluttaja kahden ison koiran kanssa. Edessäni oleva kytki koiransa ja siirtyi oikeaan reunaan, jossa minä jo olin, koska vastaantulijat kävelivät vastakkaista puolta. Ajattelin mielissäni, että tässäpä ohitus suoraan oppikirjasta, kaikilla koirat hienosti hallinnassa ja omilla puolillaan. Mutta vastaantulijoilla olikin yllätys takataskussa - he siirtyivätkin meidän puolellemme kävelytietä, pientareelle odottamaan ohitustamme. Jouduimme molemmat kiertämään heidät vasemman reunan kautta.

Auringonpaisteisella iltapäivälenkillä:
Harjailin koiraa lenkkipolun varressa ja nautin ihanasta ei-lainkaan-tyypillisen-lokakuisesta ilmasta. Näin että ohitsemme oli tulossa noutaja ulkoiluttajansa kanssa. Tyttö otti koiransa sivulleen ohituksen ajaksi ja päästi sen sitten taas juoksemaan. Jatkoin harjailemista ja kampaamista. Seuraavaksi näin pienehkön terrierin kahden lenkittäjänsä kanssa. Harjasin edelleen. Tyypit päästivät terrierin hoidettavana olevan koirani luokse kysymättä mielipidettäni. En tietenkään lopettanut kampaamista. Tuli jotenkin sellainen olo kuin suoraan kirjasta "älä tee näin - vaan näin". Mutta hassumpaa oli tulossa. Jatkoimme lenkkiä. Eräässä polkujen risteyksessä oli tulossa koiranulkoiluttaja. En halunnut mennä sitä polkua pitkin, joten valitsin toisen haaran. Tämä kaksikko tuli perässämme. Yhtäkkiä takaamme kuuluu ääni aivan kuin elefantti juoksisi takanamme. En kääntynyt vaan kiristin tahtia päästäkseni jaloista. Mäen päällä on taas risteys, käännyn vasempaan. Heti sen jälkeen käsitän, että seuralaisemme tahtoo ohittaa meidät. Nopea katsaus antaa vaikutelman, että kaksikko on juoksulenkillä. Pysähdyn sekunniksi päästääkseni heidät siististi ohi - mutta eivät he jatkakaan matkaansa. Koira päättää pysähtyä keskelle polkua meitä tuijottamaan, ulkoiluttaja ei mahda mitään. Tajuan nyt, että koira on juossut meidän perässämme koko ajan ja ulkoiluttaja on roikkunut perässä miten pystynyt. Kysyn, mitä kautta he aikovat mennä ja että me menemme eri kautta. :) Teen U-käännöksen ja menen sille polulle, jonka aiemmin sivuutin.

Postissa:
Olin ostamassa täpötäydessä lähipostissa joulumerkkejä, tarkemmin sanottuna jonotin päästäkseni kassalle, kun tunsin vasemmassa lahkeessani outoa nykimistä. Katsoin alas ja näin pienen mustan koiran, joka haisteli lahjettani. Yritin katsoa, minne flexinaru johtaa, mutten kehdannut alkaa tuijotella ihmisiä sen pitempään. Sen sijaan siirryin puolitoista askelta oikeaan päin yrittäen näin sanattomasti vihjata että omistaja voisi pitää koiransa vähän lähempänä. Mutta pikku koiruli tuli vain perässäni. Vasta kun se alkoi kiivetä lahjettani pitkin omistaja veti sen pois. Itse pidän tottakai koirista eikä se niin häirinnyt, mutta mitä olisi koirapelkoinen tai kovasti allerginen sanonut? Omistaja ei voinut tietää mihin kategoriaan minä kuulun.

Aamulenkillä:
Joku ulkoiluttaa mastiffiaan parinkymmenen metrin välimatkalla. Kun lähestymme, ulkoiluttaja kääntyy sivupolulle, koira on tulossa meitä kohti. Sitten se yhtäkkiä kääntyykin samaan suuntaan kuin me, siis pois päin omistajastaan. Selityksenä on pallo, mitä se menee hakemaan. Hieman polviatutisuttava kokemus mennä vieraan täysin yksin ulkoilevan monikymmenkiloisen koiran ohi joka vielä vahtii palloaan...

Päivitetty 19.12.2000

www.kumikana.org > Vastuu > Sattumuksia 1-10 / 11-20 / 21-30 / 31-40 / 41-50 / 51-60 / 61-70 / 71-80