PETIKETTI
Petiketti =
lemmikkien omistamiseen liittyvä käyttäytymissäännöstö
Koiran omistamiseen
liittyy monia sääntöjä. Jotkut niistä ovat laissa
säädettyjä, toiset pohjautuvat terveeseen maalaisjärkeen.
Jotta koiranomistajat pysyisivät väleissä koirattomien kanssa
eivätkä ärsyttäisi toisiaankaan, on sääntöjä syytä
noudattaa.
Koiraa pidetään vilkkailla paikoilla AINA kytkettynä. Jos
koiraa ulkoilutetaan kytkemättömänä, tapahtuu se aina
omistajan vastuulla. Myös kytketyn koiran tulee olla ulkoiluttajansa hallinnassa.
Kevyen liikenteen
väylällä kuljet oikeaa reunaa pitkin. (Tätä ei tosin enää
edellytetä laissa, mutta yhteiselo on paljon mukavampaa, jos
tiellä säilyy jonkinlainen järjestys.) Myös koirasi on
käveltävä oikeaa puolta, ei niin, että suljet taluttimella
kaikkien tien. Jos haluat välttämättä kävellä vasemmalla,
siirry pientareen puolelle, ettet ole muiden tiellä. (Ehkä
olisi hyvä idea vaihtaa kävelylenkin suuntaa?) Pyöräilijänä
ajat myös oikeaa reunaa. Niin pysyt itse koirasi ja
vastaantulevan liikenteen välissä, koska koira juoksee pyörän
oikealla puolella. Pyöräilijän on erityisen tärkeää pitää
koiransa hallinnassa jo pelkän pystyssä pysymisen takia.
Jos huomaat, että
teitä vastaan tulee pyöräilijä koiran kanssa, siirrä oma
koirasi kulkemaan niin, että asetut itse pyöräilijän ja
koirasi väliin. Näin ei koirasi pääse häiritsemään
ohittajia. Innostuvan penin kanssa on paras ottaa taakse poistu
pientareelle asti.
Vaikka koirasi olisi
mielestäsi kuinka kiltti tahansa, on sinun pyydettävä se
pysymään lähelläsi kulkiessanne toisen koiran tai ihmisen
ohi. Tervehtimiseen pitää pyytää lupa, ja kieltäytyminen
tulee hyväksyä. Jotkut ihmiset pelkäävät koiria, eivätkä
kaikki koiratkaan siedä lajikumppaneitaan. Sitä paitsi toisella
koiralla voi olla kirpputartunta tai muu syy, jonka takia
omistaja ei halua sen joutuvan kosketuksiin toisten koirien
kanssa. On todella epäkohteliasta - ja sitä paitsi laitonta -
antaa koiransa juosta hallitsemattomana.
Tämän säännön
merkitys korostuu, jos sinulla on useita koiria. Vaikka ne
olisivat tavallisesti ystävällisiä, voivat ne hyökätä
laumana yksinäisen vastaantulijan kimppuun, jos tämä antaa
niille syyn. Anna vastaantulijalle mahdollisuus ohittaa teidät
hyvässä järjestyksessä.
Koiria ei päästetä leikkimään keskellä
pyörätietä tai muuta kulkuväylää.
Lasten leikkipuisto ei myöskään ole koirien leikityspaikka.
Ihmisillä ei koskaan
saa olla mahdollisuutta kulkea sinun ja koirasi välistä, kun
olette ulkoilemassa. Jos näin käy, ei koirasi ole ainakaan
vastaantulijan mielestä hallinnassa. Ja vastaantulijan mielipide
lasketaan.
Koirasi ei saa
haukkua räksyttää muille koirille eikä ihmisille.
Et saa missään
tapauksessa hyväksyä aggressiivisuutta muita kohtaan. Jos
sinusta tuntuu, että olet aivan koirasi armoilla, on korkea aika
aloittaa tottelevaisuuskoulutus ja johtajuusopetus. Lisää
tietoa ja oppia saa koirakerhoista ja yksityisiltä
kouluttajilta.
Pidä yllä naapurisopua pitämällä koira asunnossasi hiljaisena. Jos koirasi
haukkuu kovin jäädessään yksin, osoita naapureille yrittäväsi tehdä asialle
jotain - ja tee myös. Jatkuva haukkuminen voi ihan oikeasti olla ärsyttävää.
Jos vieras (tai
tuttukin) koira karkaa luoksesi ja sen omistaja kutsuu sitä,
älä ala silitellä karkuria ja huutaa takaisin, ettei se
mitään haittaa. Tottelemattomuutta ei saa kannustaa! Älä ole
huomaavinasikaan koiraa. Jos se ei lähde omin neuvoin, voit
yrittää ajaa sen pois. Koiran omistaja yrittää opettaa
koiraansa olemaan karkaamatta, älä tee työtä tyhjäksi.
Koirasi jätökset
keräät luonnollisesti pois näkyviltä, kukaan meistä ei pidä
kakkojen katselemisesta tai niihin astumisesta. Pari pientä
muovipussia tai vastaavaa eivät taskussa paljoa paina, mutta
niiden merkitys on suuri sille, joka välttää kakkaan
tallaamisen.
Autojen, talojen,
patsaiden ja koristeistutusten päälle ei koira saa pissata.
Kaupungin keskustassa kävellessä on pissaamiset muutenkin paras
rajoittaa välttämättömiin.
Koiraa on hyvä
kouluttaa myös siellä, missä on muita ihmisiä ja eläimiä,
että se tottuisi häiriöihin. Älä kuitenkaan huuda koirallesi
äläkä muutenkaan kiivastu, sillä koira ei tästä opi.
Ihmiset sen sijaan saavat koiran koulutuksesta väärän kuvan.
Näytä tottelevaisen koirasi kykyjä turuilla ja toreilla
(kuvaannollisesti, torillehan ei koiraa saa viedä) ja ihastuta
ihmisiä. Kerro kiinnostuneille koiran kouluttamisesta ja eri
koiraharrastuksista. PR-työtä tekeviä koiranomistajia ei
koskaan ole liikaa.
Kun kävelet koirasi
kanssa julkisilla paikoilla, et edusta vain itseäsi, vaan
kaikkia koiranomistajia. Suuri yleisö on nopea piirtämään
yhtäläisyysmerkkejä, eikä vain hyvässä. Huono maine on
helppo hankkia, sen puhdistaminen onkin jo vaikeampaa.
Käyttäydytään ihmisiksi ja koiriksi ja näytetään hyvää
esimerkkiä!
Milla Koski (alkuperäinen versio kirjoitettu 1999)
Ole hyvä ja kopioi (muuttamatta) itsellesi tai muille, mutta anna kunnia
kirjoittajalle jättämällä nimi kirjoituksen perään!
Koirakoulu > Vastuu > Petiketti