Flexin geometria
Kuvan oikeassa alakulmassa on sinitakkinen ihminen, joka taluttaa koiraa pitkässä hihnassa. Hihnan toinen pää löytyy kuvan oikeasta yläkulmasta, jossa koira on.Pinkki väri kuvaa aluetta, oikeammin osaa siitä alueesta, jolla koira pystyy flexissä liikkumaan. Alue on ympyrä, jonka keskipisteenä on taluttaja ja jonka säde on flexin pituus. Kuvasta näkyy hyvin, että koira yltää vaivatta kävelytien toiselle puolelle ja voi täysin hyvin poukkaista sinne ennen kuin taluttaja ehtii reagoida. Jos taluttaja luulee olevansa tiellä yksin, hän ei välttämättä edes reagoi, vaan antaa koiran vaihtaa puolta. Kuvitellaan nyt, että takaa tulee pyöräilijä. Hän ei näe vasemmalla pientareella olevaa koiraa eikä tien poikki menevää ohutta narua. AUTS!! Voidaan myös kuvitella, että takaa, tai edestäkin, tulee koiraa juoksuttava pyöräilijä. Vaikka koira alunperin kävelisi siististi samassa reunassa ulkoiluttajan kanssa, se voi koiran havaitessaan loikata pyörän eteen. Katso kuvaa - pystyyko ulkoiluttaja saamaan koiransa ajoissa haltuun? Tarinan opetus: Pidetään kevyen liikenteen väylällä flexi niin lyhyellä, että koira ei yllä toiseen reunaan. Ja opetetaan koira pysymään tien reunassa! www.kumikana.org > Vastuu > Flexin geometria |