|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa ensimmäisessä näytelmässä 13.11. ![]() Molempia jännittää ennen esitystä ![]() Isännän kyljessä uskaltaa käydä makuullekin ![]() Tungoksessa odottelemassa omaa vuoroa ![]() Syöksy tuomarin syliin ![]() Seisotaan enemmän tai vähemmän edustavasti ![]() Vauhtiviiru esittää "tehokasta liikettä" |
|
Perjantaina juhlittiin isännän tohtoriksitulemista, lauantai toivuttiin ja sunnuntaista isänpäivää vietettiin sitten Kaarinassa kääppänöiden pentunäyttelyssä. Isäntä oli kuormajuhtana raahaten vauvan kaukaloa, hoitolaukkua ja reppua. Emäntä luovi pennun kanssa afgaanien ja labbisten välissä. Halli oli tupaten täynnä koiria ja ilmapiiri oli jokseenkin hikinen. Välillä käytiin viilentymässä takapihalla. Kehä eteni ja oli aika mennä lähettyville odottelemaan. Sitten heräsi vauva, kuumuuteen ja viimeistään kun joku kävi läpsäisemässä tassulla kädelle. Isännän piti lähteä viilentelemään jälkikasvua ja todistekuvat uhkasivat jäädä ottamatta. Onneksi vauva nukahti uudelleen ja isäntä sai napsaistua pari kuvaa. Routa oli toinen näyttelyn kahdesta porokoirasta ja se toinen oli tyttö, joten olimme kehässä aluksi yksin. Tuomari ei ollut partainen ja pelottava vaan oikein mukava. Routa ihastui heti. Hän heilutti helistintä saadakseen koiran huomion. Meitä juoksutettiin ja seisotettiin. Tuomari antoi myös vähän vinkkejä tulevaisuutta varten. Sitten meitä juoksutettiin vielä sen toisenkin porokoiran kanssa ja tuomari päätti antaa rop-ruusukkeen sille toiselle ja vsp-ruusukkeen meille. Onneksi, sillä oli ihan aikakin jo päästä kotiin vaihtamaan vaippoja. Arvostelu oli hyvä ja tuomari piti Roudasta. Ehkä uskallamme toistekin estradille! Roudan sivu » Shtinkybois » |