|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa käyttäytyy koulutustunnuksen arvoisesti 15.9.2007 ![]() ![]() |
|
Tänään koitti sitten se päivä, jota oli jännitetty jo pitkän aikaa. Käyttäytymiskoe! Treenaus oli jäänyt aivan olemattomiin parin edellisen viikon aikana, kun oli pitänyt olla lapsenvahtina. (Nyt lapsi muuten osaa ensimmäisen koirakäskynsä. Hän sanoo saman "oo!" kuin äitinsäkin, kun mennään kärryjen kanssa ovista ja koiran pitää pysähtyä toisella puolella. Hih!) Koe oli Nokialla. Emäntä luki ohjeista että seuraa River Golfin kylttejä. No ei 12-tiellä sellaisia kylttejä ollut, minkä emäntä tajusi ehkä noin 10 km oikean risteyksen jälkeen. Eikun takaisin. Mistä risteyksestä sitten? Nokian sivuteitä harhaillessa meinasi jo paniikki nousta, mutta viime hetkellä emäntä bongasi golf-viitan ja löysi oikean tien. Ehdittiin mainiosti koirien tarkastukseen. Kaikkien piti mennä vuorollaan ensimmäisen tuomarin luo mikrosiruntarkistukseen ja toisen luo luoksepäästävyyteen. Huomattiin heti kättelyssä etteivät nämä pk-kokeet ole millekään nössöille, tuomari kopautti nimittäin tervetuliaisiksi lukijalaitteella koiraa takaraivoon. Ei Routa ollut onneksi millänsäkään. Saatiin numero 5, mikä tarkoitti että oltiin kolmannessa parissa ensin suorittava osapuoli. Parina meillä oli viehättävä suursnautserityttö. Routa seurasi taas aika jähmeästi mutta seurasi kuitenkin. Kaavion emäntä luuli opetelleensa hyvin, mutta eiköhän hän unohtanut kuitenkin vapaana seuraamisen aluksi mennä takaisin henkilöryhmään. Tuomari sitten vinkkasi asiasta. Jättävissä liikkeissä ohjaaja pysähtyi turhan selkeästi käskyn aikana. Luoksetulossa kävi niin, että kun emäntä kutsui, niin Routa lähti, mutta suorituspari nousi ärhäkästi paikallamakuusta eikä Routa uskaltanut mennä sen ohi. Mutta samoin kävi myös meille - kun kaveria kutsuttiin, Routa nousi. Mutta ei kuitenkaan lähtenyt minnekään. Näistä puutteellisuuksista huolimatta kokonaisvaikutelman turvin pääsimme hyväksyttyjen kastiin. Kolme 15 koirasta hylättiin tottelevaisuusosiossa. Tuomari oli kyllä aika tiukka, kun on kuitenkin kuullut paljon lepsummistakin. Kaupunkiosio oli sen jälkeen ihan helppo. Käveltiin parin lenkkeilijän ja pyöräilijän ohi sekä ohitettiin toinen koira. Käytiin moikkaamassa autoilijaa ja Routa sai odottaa hetken yksinään toisen koiran ohittaessa. Eikun tuomarin onnittelut - koe meni läpi! Ilo uudesta koulutustunnuksesta vaimeni tosin kun kotiin tultua piti lähteä viemään lasta lääkäriin hengenahdistuksen vuoksi. Loppujen lopuksi hänet piti jättää TAYSiin osastolle, isänsä nukkuu siellä hänen kanssaan. Infektioastmaksi sitä kutsuvat :( Roudan sivu » Shtinkybois » |