|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa karkailee ja tuhoilee 17.-18.10. ![]() ![]() |
|
Turun Murrejen petokurssi alkoi viime sunnuntana ja Routa oli mukana ihmettelemässä. Se otti ihan kivasti kontaktia siellä muiden keskellä mutta haukkui mokoma ihan vanhankoiran tavoin kun emäntä selitti jotain. Sen hampaita katsottiin tunnin jälkeen ja sitten se sai painia hetken Sissi-pennun kanssa. Emäntä taitaa yrittää pitää sitä mukana seuraavillakin kerroilla. Emäntä joka on niin tarkka ettei häiritsisi koirilla muita ihmisiä sai kunnon potkun takalistoon, tai kaksikin. Ensimmäinen oli kun kävelyllä joku koira tuli vastaan, Routa hörhöili ja hän onnistui päästämään sen hihnan käsistään. Eihän se tietenkään mitään tehnyt mutta karkasi kumminkin sen toisen luokse. Voi sadatus sentään! Tänään emäntä kantoi halkoja pinoon, koirat olivat mukana ulkona. Yhtäkkiä Routaa ei näy missään. Emäntä huusi sitä - eikä kuulu rytinää mistään suunnasta. Huusi vähän enemmän. Sitten alkaa vihdoin naapurin tontin puolella olevassa pusikossa rytistä. Onkohan se mokoma käynyt naapurinnaapurinkin puolella, sen verran kaukaa se tuntui tulevan! Voi kökkö. Isäntä kävi hämärällä Routaa pissattamassa. Hän meni käymään nurkan takana jotain toimittamassa. Routa oli luullut jääneensä yksin ulos. Se istui vähän arkana eturapulla. Isäntä kun tuli nurkan takaa näkyviin niin ei Routa heti häntä ollut tunnistanut vaan oli katsonut pitkään silmät suurina että kuka tuo on, hui, pimeää, olen yksin, apuah! Onneksi tulija paljastui sitten rakkaaksi isännäksi :) Routa mokoma on tuhonnut vauvan saaman lelun ja sitä ennen emännänkin vanhan pehmolelun. Mitäs jätimme ne pennun ulottuville. Roudan sivu » Shtinkybois » |