Pihlajamäen Carjalan Toivo

Routa osallistuu suomenmestaruuskilpailuihin 7.7.2007

routa26kk26.jpg (46K)
(kuva: Birgitta Karhunen)

routa26kk27.jpg (50K)
Odottelupaikka ainakin oli komea

Jouduttiin tosiaan vähän yllättäen mukaan tottelevaisuuden joukkueiden suomenmestaruuskilpailuihin, kun lappalaiskoirien edustusjoukkueen eräs varsinainen jäsen joutui perumaan tulonsa. Emäntähän ei ollut ollut varma oliko hän virallisesti varalla vaiko "varavaralla". Onneksi kännykässä toimi netti ja keskustelua pystyi seuraamaan ja viisastumaan.

Perjantai oli aika hulinaa - takaisin mummolasta, lääkäriin pojan kanssa, koneellinen pyykkiä, pakkaamista ja iltamyöhään ajo Lietoon. Lauantaiaamuna alkoi sitten jännittää eikä aamupalakaan maistunut. Evääksi otettiin yksi banaani ja auton nokka kohti Tuorlaa.

Ryhmän oli tarkoitus kokoontua ilmoittautumispisteen ulkopuolella. Ainoa ongelma oli, etteivät joukkueen jäsenet tunteneet toisiaan. Joku tunsi jonkun mutta kukaan ei kaikkia. Emäntä löysi Jennin, joka rohkeasti kysymällä löysi joukkueenjohtajamme. Muut joukkuelaiset kilpailisivat ennen yhtätoista, mutta varakoiralle ei osattu antaa mitään tarkempaa aikaa, kuin "lounaan jälkeen". Kysymys yksi: miksei varakoira saanut kilpailla varsinaisen koiran tilalla?

Muiden suoritukset tulivat ja menivät ja Routa se vain sai odottaa. Sääkin vaihtui sateesta helteeksi, eikä koiraa voinut pitää autossa. Niinpä sitten istuttiin muurilla ja odoteltiin. Emännällä oli kumisaappaat eikä muita kenkiä, aamullahan oli ihan eri keli, ja kyllä oli kuuma.

Vähän ennen kahta iltapäivällä alkoivat varakoirat suorituksensa. Emäntä oli niin väsynyt ja nälkäinen, että jännityskin oli karissut sen siliän tien. Hieman vatsanpohjasta kipristi, kun ajatteli että nyt se sitten alkaa, mitenkähän tämä menee. Luoksepäästävyys on aina hieman jännittävä asia Roudan mielestä, ja niinpä emäntä oli taas tiputtaa leukansa kun Routa antoi katsoa hampaansa täysin rentona sivulla istuen. Taisi olla sekin aika väsynyt.

Suorituksestamme ei muuta kuin että lisää vauhtia olisi toivonut sekä emäntä että tuomari(t), mutta tuokin löntystely riitti ykköstulokseen. Joukkueesta myös toinen VOI-koirakko sai hienon ykköstuloksen ja sijoittui luokassaan. Lappalaiskoirien edustusjoukkueen lopullinen sijoitus oli 23./66. Ihan ylpeitä saamme olla itsestämme!

Roudan sivu »
Shtinkybois »