Pihlajamäen Carjalan Toivo

Roudalle tapahtuu 1.7.2007

orava.jpg (40K)
Neulavaras *)

routa26kk17.jpg (24K)
Kohta mää olen niin viisas, et osaan ajaa itte Hervantaan!
(jos ne vaan päästäis mun bussiin)

Erinäisiä kirjaamattomia sattumuksia viime ajoilta:

* Oltiin menossa iltapäiväpissalle lähipuistoon. Reitti kulkee toisen, hienomman puiston ohi, joka on aidattu korkealla lauta-aidalla ja jossa asuu orava. Routa kurkkii aina mennessään aidan raoista missä orava on. Tälläpä kerralla orava näkyi loikkivan jalkakäytävää pitkin suoraan meitä kohti! Routa haisteli jotain haisua eikä huomannut mitään, emäntää alkoi jo vähän jännittää miten tilanne päättyisi, orava oli nimittäin tulossa ihan suoraan surman suuhun ilmeisesti itsekään sitä huomaamatta.

Vain muutaman metrin päässä meistä huomasi kurre meidät - ja Routa kurren. Silloin saivat orava ja Routa kumpikin jalat alleen. Pihkunan puuhkahäntä pakeni kuitenkin puistoon, eikä koira mahtunut aidanraosta sisään (no, ei emäntä olisi päästänytkään ;) ). Turisteja huvitti oravan perään mitä kiihkeimmin pyrkivä peni.

* Routa oli metsälenkillä isännän kanssa. Synkimmässä takametsässä oli mahtiuroksemme kohdannut toisen koiran (setterin?), jolle oli sitten pitänyt alkaa vähän urista ja näyttää kuka on metsän herra. Siinä samassa oli tämän toisen koiran kaveri puikahtanut esille metsän siimeksestä ja kaksikko oli lähtenyt ajamaan Routaa takaa pitkät matkat. Metsän herra sai vähän nokillensa!

* Emäntä käytti taas Routaa iltapäiväpisulla samassa puistossa ja ihmetteli vähän miksi keskellä puistoa istui iso lauma musta-asuista väkeä ja heitä myös seilasi laulaen, nauraen ja öristen sinne tänne. Kotiin palattua isäntä valotti asiaa: ajoitus oli vallan loistava, puistossa oli juuri menossa lehdessäkin mainostettu goottikansan piknik!

*) Kai te tiedätte, miksi koirat jahtaavat oravia? Jos ette, kannattaa kuunnella kansansatuja...

Roudan sivu »
Shtinkybois »