|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa esiintyy Ypäjällä 22.4.2007 ![]() |
|
Yhdistettiin remppasuunnittelukeikka Ypäjän ryhmikseen. Lähdettiin lauantaiaamuna ajelemaan Tampereelta. Kylmäkosken paikkeilla meinasi jo henki lähteä. Meidän kaistalla vastaantuleva auto ei palaakaan omalle kaistalleen! Kuski on nukahtanut rattiin ja makaa lyyhistyneenä ratin päällä. Onneksi mahtui koukkaamaan sivusta. Emäntä ilmoitti tapauksesta hätäkeskukseen, siitä ei ollut tullut muita ilmoituksia eli kuski oli varmaankin herännyt tapauksen jälkeen ja selvinnyt jotenkin määränpäähänsä. Voi kun ihmiset eivät ajaisi liian väsyneinä. Juuri ennen Loimaata jostain teollisuusrakennuksesta näkyi tulevan ihan mahdottomasti savua. Viereinen metsikkökin oli ihan savun vallassa. Mietittiin ensin pitäisikö siitäkin soittaa 112:een, mutta jätettiin sitten se tekemättä. Emäntä ei kerta kaikkiaan kehdannut soitella sinne koko ajan. Se oli kuitenkin niin lähellä Loimaata että varmasti joku toinen ilmoittaisi jos syytä olisi. Jännityksen vallassa katsoimme paluumatkalla oliko pytinki vielä pystyssä. Oli se. Savutuksen syy ei koskaan selvinnyt. Jälkikasvu sairastui "mummolassa" ja ihmeteltiin jo päästäänkö lainkaan näyttelyyn, kun ei flunssaista pikkuista voi kyllä siellä pihalla pitää palelemassa. Lähdettiin sitten kuitenkin kun poika vaikutti virkeältä. Hän nukkui autossa ja pärjäili pikaisen esiintymisemme ajan oikein hyvin. Routa esiintyi ihan uskomattoman nätisti. Tuomari ei mitannut mutta ropeloi kyllä normaalisti. Routa antoi hyvin katsoa suuhun ja koskea takapäähänsä. Se seisoi ryhdikkäästi ja takajalat suht ojennettuna eikä köyryssä takajalat alla kuten usein aiemmin. Kehä oli pieni ja olo tuntui moottoripyöräkilpailijalta, sen verran kallistusta tuli mutkissa kun piti juosta ympäri. Ei tarvinnut todellakaan jäädä mitään ryhmäkehiä odottelemaan. Tuomari ei pitänyt päästä eikä hännästä, mutta niiden välinen osa oli ok. Sininen nauha meille sitten ojennettiin. Roudan sivu » Shtinkybois » |