Pihlajamäen Carjalan Toivo

Ensimmäinen todellinen routavaurio 19.9.

routa23vk11.jpg (27K)
Routavaurio!

routa23vk12.jpg (15K)
Nolostuttavat pissipaperit vielä lattialla,
tässä kuitenkin niiden pääasiallinen funktio

routa23vk13.jpg (35K)
Katsomme joka tapauksessa toiveikkaina tulevaisuuteen,
miten utuinen se sitten onkaan!



Piti sitten jättää Roudan patja ja itse Routimus samaan tilaan parvekkeelle. Ei mitään ongelmia aiemmin, mutta nyt nuori mies oli hermostunut olotilaansa ja silpunnut patjan. Asiaan kuuluu, että kamerasta loppuivat juuri patterit ja siivo piti jättää korjaamatta latauksen ajaksi. OK, emäntä on vähän friikki.

Koska patterit olivat latauksessa, emme saaneet myöskään kuvia kun kävimme lentokentän lähistöllä metsikössä pomppimassa. Maastossa oli hauskoja kuoppia joissa Routa juoksi ylös alas.

Koirat ovat oppineet ihan lapsiperheen tavoille. Heti kun emäntä ottaa esille vaunukopan, molemmat mutta eritoten nuorukainen ilmestyy paikalle ja on valmiina kuin sotamies lähtemään lenkille.

20.9. Emäntä päästi juuri koirat ulos pissille. Takapihalta kuului jotain ihmisääntä. Routa juoksi sinne. Ääni tuntui tulevan pellolta, emäntä ei nähnyt puitten takaa mistä. Routa seisahtui katsomaan ja oli ihan sen näköinen että kohta vieteri vingahtaa ja porokoirasta näkyy vain takavalot. Emäntä huusi kuitenkin että Routa täällä - ja pentu tuli! Kuin ihmeen kaupalla taskussa oli vielä yksi pieni suklaapalakin, jolla pentu heti palkittiin. Mikä mäihä!

21.9. Pentu kieri ekan kerran p**kassa ja joutui pesulle. Voi raukkaa, mikä julma isäntäväki!

Roudan sivu »
Shtinkybois »