|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa tekee aprillipilan 1.4.2007 ![]() Valmentautumiseen kuuluu korkean paikan leiri ![]() Sparrauskaveri havaittu ![]() Hämäyshaukuntaa oikeaoppisesti rungon toisella puolella ![]() Siellä se on! Ammu jo! ![]() Totuttelemassa vilinään |
|
Aprillipäivänä sunnuntaina oli Roudalla Herwoodin Hauvojen möllitokomestaruuskisa. Emäntä oli ilmoittautunut alokasluokkaan. Valmistautuminen aloitettiin jo edellisenä iltana käymällä myöhäisjuoksutuksilla metsässä. Emäntä kiersi erään lenkin ja Routa sillä välin varmaan koko metsän. Välillä laitettiin valo pois ja Routa sai haistella minne emäntä on jäänyt. Seuraavana aamuna aikaisin käytiin lähipuistossa. Herra Orava oli herännyt talviuniltaan ja villitsi erään pystykorvan täysin. Aamupalan jälkeen pakattiin laukkuun tottelevaisuushihna, vettä, possunkorva ja hyvä mieli. Taskuun pari lihapullaa ja menoksi. Routa sai odotella hetkisen autossa kun emäntä haki kilpailunumeronsa 13. Alokasluokassa taisi olla 13 koiraa joten luoksepäästävyydet ja paikallamakuut otettiin kahdessa erässä. Kehään mennessä Routa ei olisi antanut katsoa peräpäätään ja jopa murahti "tuomarille". Hänessä saattoi kyllä haista oma uroskoira. Kehässä Routa katseli koko ajan väärään suuntaan eikä malttanut istua vierellä, ja emäntä oli jo heittämässä kirvestä kaivoon. Luoksepäästävyydessä se kuitenkin istui hienosti kun tuomari kävi koskemassa kuonoon eikä riekkunut ollenkaan. Maahan se kävi ihan vinosti kun emäntä ei tarkkaillut rintamasuuntaa istumisessa. Hienosti se siinä makasi kaksi minuuttia vaikka viereinen koira hilpaisi tiehensä. Makuun jälkeen emäntä laittoi Roudan tolppaan kiinni vesikupin seuraksi ja meni itse katsomaan muiden suorituksia. Edellisen koiran suorituksen aikana se haettiin ja emäntä heitteli sille muutaman namipalan. Virittely oli siis aika minimaalista. Routa seurasi oma-aloitteisesti kehään ja sekä hihnassa että vapaana seuraaminen menivät hienosti. Ensin emäntä kuulemma heilutteli ylävartaloaan käännöksissä, mutta kun siitä huomautettiin, korjasi tilanteen eikä heilunut sen jälkeen. Saatiin kehuja valmis-sanan käyttämisestä katsekontaktikäskynä. Maahanmenossa emäntä hidasti aavistuksen käskyn kohdalla ja samoin loppuistumisessa tuli vartaloapuja. Se istumaannousu on ollut vähän vaikeaa joten emäntä otti varman päälle. Sitten Routa olisi halunnut karata kehästä ja emäntä karjaisi. Se tuntui vaikuttavan luoksetuloon, sillä Routa hipsutteli ihan hiljaa ja perusasentokin meni plörinäksi. Seisominen ja hyppy menivät hyvin. Kokonaisvaikutusta ajatellen annettiin vinkki, ettei koiran kaulapannassa ehkä kannata roikkua liikkeiden välissä. Emäntä on kuitenkin niin epäluottavainen vielä että oli pakko. Kuulemma parempi olisi istuttaa käskyn alla taikka sitten olla kyykyssä koiran vieressä ja vaivihkaa pidellä pannasta. Luokassa nähtiin monta hyvää suoritusta ja emäntä ihasteli vierestä. Sitten tuli palkintojenjaon vuoro. Mölliluokan voitti lapinporokoira Ruu. Alokasluokan tuloksia lueteltiin peräpäästä alkaen ja Roudan nimeä ei vain kuulunut. Sitten oltiin jo palkintosijoilla. Kakkosen ja ykkösen välillä oli vain yhden pisteen ero. Ja voittaja oli -- ROUTA! Emäntä meinasi itkeä ääneen. Niin ihmeellistä se oli. 191 möllipistettä! Palkintojenjaosta otettiin kuva, mutta kuvaaja ei painanut nappia tarpeeksi pitkään joten kuvat eivät tallentuneet :( Voiko tämän ihmeen uskoakaan ilman kuvatodistetta? ![]() Palkintosaalis. Hihi, saatiin Anti-Stress-tikkuja. Koiralle vai emännälle? Roudan sivu » Shtinkybois » |