|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa käy tsekkaamassa chicksit ja emäntä sokaistuu 10.3.2007 ![]() |
|
Saatiin taas kutsu Kangasalle ja käytiin nujuamassa. Roudalla loppuivat tehot ihan kesken ja välillä sen piti käydä vähän jäähdyttelemässä metsän puolella että jaksoi taas telmiä terhakan Tuikkeen kera. Kuvia » Aurinko alkoi paistaa vasta kun olimme jo melkein takaisin autoilla. Sitten se paistoikin niin kirkkaasti suoraan silmiin sekä taivaalta että heijastuen märästä kadusta, että emäntä ajoi oikean risteyksen ohi ja melkein eksyi matkalla kotiin. Aika stressaavaa ajella vieraassa kaupungissa jonkun tuikuttaessa suoraan näkimiin niin että tähtiä vilisee. Onneksi lopulta löytyi tuttu risteys sattumalta ja päästiin pois vihonviimeisen valoilmiön ulottuvilta. Milloinkahan muuten emännän kotisivutila loppuu kesken kun näitä kuvia on tullut laitettua vähän liikaa. Toisaalta tila on vähän ylihintainen että sietää kestää vielä jonkun aikaa... Ensi viikolla varmaan tulevat lonkkatulokset. Roudan sivu » Shtinkybois » |