|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa käy puolukassa 11.9.05 ![]() Pikkumies 2kk kulki rintarepussa mukana ![]() Puolukanmetsästäjät tiimipalaverissa ![]() Kokeillaanpa täältä ![]() Pikkukoira ihmettelee lintuja ![]() Aurinkokiito ![]() Omenankaravälipala männyn alla ![]() Selvä seisoja! ![]() Pikku lepo maittoi retken jälkeen |
|
Käytiin isäntäväki, pikkumies ja pikkukoira Haunisissa katselemassa löytyisikö metsästä yhtään puolukkaa. Sää oli valtavan upea, aurinkoinen ja poutainen. Pikkumies vähän kotona protestoi paljoihin vaatteisiin tunkua mutta hiljeni automatkan aikana. Routa yritti taas tekeytyä pieneksi ja näkymättömäksi nurkkaan etteivät ottaisi kamalaan autoon, mutta ei auttanut. Isäntä oli korjannut koiraverkon eikä se tällä kertaa kaatunut pennun päälle. Perillä laitetaan pikkumies rintareppuun ja lähdetään marssimaan tekojärven vierustaa. Ai että voi järvi olla ihana! Emäntä on asunut ison osan elämästään Savonlinnassa, jossa on enemmän vettä kuin maata. Juu on täällä Liedossakin vettä, aivan talon vieressäkin lipuu Savijoki (ja nimi on annettu aiheesta). Siitä sitten kohta metsään rämpimään. Isäntä kulkee edellä puolikyyryssä taukoamattoman mutinan säestyksellä - puolukat ovat liian pieniä ja harvassa. Emäntä kantaa pikkumiestä ja koria ja koittaa jollakin kädellä saada jonkun nätin valokuvan otettua. Koiranpentu on jatkuvasti jonkun kuusen takana. Mutta tarpeeksi kun rämmitään ja etenkin kun käännytään takaisin päin, niin alkaa marjojakin löytyä. Isäntä saa purkkinsa täyteen ja emäntä läpsii hyttysiä. Pikkumies nukkuu edelleen repussa liian isossa haalarissaan, pipo silmillä. Kiitoksia ilmojen haltialle ihanasta sunnuntaipäivästä! Roudan sivu » Shtinkybois » |