|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa kohtaa irtokoiran 6.9.05 ![]() Näin hienostuneesti Routa ilmoittaa siitä, että nyt on tylsää ja voisi uloskin lähteä. ![]() Pennunpirulainen bongaa kaikki kypsät luumut ennen ihmisiä ja syö ne!! ![]() Tämmöinen se pipi nyt on. |
|
Emäntä on kyllästynyt kotipihan kiertämiseen ja on nyt taas käynyt kävelemässä kärryjen ja molempien koirien kanssa. Oikean käden hauis alkaa olla erittäin hyvässä kunnossa. Tänään emäntä puski kärryjä erästä pikku hiekkatietä ylös. Ihmettelee kun pentu tulee niin huonosti mukana, kieppuu vain remmissä ja karvatkin ovat pystyssä ja HETKINEN, senhän takapuolessa on musta irtokoira. Urosstaffi alkaa tuijotella siinä sitten vanhaakoiraa. Emäntä huutaa koiran omistajaa paikalle ja päästää siinä kieppunassa kärrytkin valumaan mäkeä alaspäin. Mummeli tulee paikalle, sanoo koiralleen ettei sen ole lupa tulla tielle ja - läimäyttää avokämmenellä koiraa kylkeen. Emäntä näkee jo sielunsa silmillä miten staffi tulkitsee läimäyksen tulleen vanhastakoirasta ja aloittaa tappelun jossa vanhuksesta tulee jauhelihaa. Onneksi näin ei käynyt vaan tunkeilija vietiin nolona kotiinsa. Viimeksi taisi tulla mainittua että pentu jonottaa sievästi kissojenkin takana omaa vuoroaan. Isäntä todisti sittemmin mainiota tapahtumasarjaa. Vanhakoira joi ensin ja Routa jonotti taas takana. Kurnis-kissa tuli siihen ja yritti kiilata Roudan edelle. Routapa tulistui ja ilmoitti kissalle niskasta vääntämällä että jonon pää on tuossa noin, turha yrittää mitään. Routapentu kävi myös ensimmäistä kertaa "mummin ja papan" luona. Aikaisemminhan hän on tehnyt heihin lähtemättömän vaikutuksen kotioloissa puremalla, hyppimällä ja yleisesti riehumalla. Nyt pentu käyttäytyi niin rauhallisesti ja mallikelpoisesti että sai siitä jopa hieman epäuskoisia kehuja. Kyllä siitä varmaan vielä koira tulee (ja isovanhemmat uskaltavat ottaa sen hoitoon). Ensi kertaa jalka nousi pissiessä tänä iltana! Vahingossa varmaan. Roudan sivu » Shtinkybois » |