|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa on saanut uuden lenkkikaverin 1.12. ![]() Kebabvahti ![]() |
|
Isäntä on käynyt jonkun kerran pitkällä koirakävelyllä työkaverinsa kanssa. Jotenkin siinä sitten kävi niin, että tämä työkaveri on nyt lenkkeillyt Roudan kanssa kaksi kertaa ihan kaksistaan. Ollaan nimittäin oltu aika flunssaisia ja apu on tullut tarpeeseen. Ennen ensimmäistä kertaa emäntä oli ihan hermoheikko. Onnistuisiko se? Entä jos tulee tappelu toisen koiran kanssa. Entä jos Routa karkaa. Osaako tyyppi katsoa koiran silmin ja ennakoida tilanteet. Työkaverin palattua ensimmäiseltä kävelyltä emäntä oli repinyt jo melkein kaikki hiuksensa. Miten meni? Hyvin oli mennyt! Työkaverilla oli kyllä lenkkarit mutta hän sanoi että ensi kerralla laitettava myös verkkarit :D Vauhtia oli piisannut. Sitten Routa oli kuulemma tykännyt kissoista ja tyttökoirista. MITÄ?! huusi emäntä ja repi viimeisenkin hiustukon. Ei hätää, oli vetänyt sinnepäin mutta henkiä ei oltu menetetty. Sanoipa vielä työkaveri Routaa hyvinkäyttäytyväksi koiraksi! Toista kertaa ehdotti työkaveri ihan itse. Olivat käyneet jossain missä isäntä ja emäntäkään eivät ole koskaan käyneet. Juostukin oli jonkin matkaa. Työkaveri sanoi että he tulevat hyvin toimeen keskenään ja kun oli jättänyt Roudan isännän huomaan, oli taputtanut vielä sitä ja sanonut "heippa kaveri". Kuvassa ollaan juuri haettu kebabit. Kun isäntä oli sisällä hakemassa herkkuja, emäntä odotteli koiran kanssa porttikongissa. Siihen tuli joku tyyppi kerjäämään viittä senttiä kaikilta ohikulkevilta. Eräs japaninpystykorvan ulkoiluttaja joutui myös koukkuun. Routa katseli pientä valkoista muttei sanonut mitään! Hassuinta oli kun mies nappasi koiransa kainaloon ja tunki meidän vierestä siihen rappuun. Olisi nyt sanonut että oli sinne tulossa, niin olisimme väistäneet! Isäntää odotellessa Routa kävi itse makuulle ja pysyi makaamassa vaikka ihmisiä käveli ohi. Sitten odotettu henkilö jo tulikin pussinsa kanssa ja jatkettiin matkaa. Melkein heti siitä aika vierestä meni saksanpaimenkoira, eikä sillekään Routa puhua pukahtanut. Lauantaina olisi ollut Tampereen lappalaisten kävelyretki. Kuvista päätellen oli ollut oikein harmonista, hyvä että valittiin hakuharjoitukset retken sijasta. Roudan sivu » Shtinkybois » |