Pihlajamäen Carjalan Toivo

Routa kaupungilla 19.11.2006

routa19kk02.jpg (32K)



Sillä välin kun odotellaan aivoja saapuvaksi jälkilähetyksenä, yritetään toki itsekin simuloida järkevää käyttäytymistä. Joskus tämä onnistuu paremmin, joskus vähän huonommin.

Oikein hyvää harjoitusta saatiin sunnuntaina, jolloin Tampereella avattiin joulukausi. Maleskeltiin aamulenkillä ympäri keskustaa ja otettiin ihan lunkisti. Päästiin useimmista koirista ihan hyvin ohi, kun ei aivan nokakkain osuttu. Paikassa, jossa kuva on otettu, tuli sitten vastaan irtonainen vinttikoira tai jotakin sinne päin. Omistaja kysyi pääseekö moikkaamaan. Roudalla ei hermo pitänyt eikä se malttanut istua vaan haukkui lajitoverinsa. Eikä päässyt moikkaamaan. Mutta olipa hyvin koulutettu se toinen.

Joulunavauksessa piti olla porojakin. Niitä ei kuitenkaan löytynyt - tai no, pulkanpehmikkeenä.

Itsenäisyyspäivänä mennään näyttelyyn. Sinne on kuulemma ilmoitettu valtava määrä lappalaiskoiria.

Roudan sivu »
Shtinkybois »