|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa näyttää omituiselta ja komealta 14.8.05 ![]() Omituiselta ![]() Omituiselta ![]() Komealta ![]() Omituiselta ![]() Komealta ![]() Komealta ![]() Komealta |
|
Ihanaa kun aina ei sada. Ulkona on mukavan lämmintä eikä lainkaan tukalaa. Muurahaiset lähtevät pyykkitelineemme alla olevasta pesästä lentoon. Routa maistoi muutaman ja syöksyi sitten hinkkaamaan kuonoaan ruohikkoon. Perjantaina tuli 18 viikkoa täyteen. Sen kunniaksi pentu jahtasi pihalle väkisin ovesta karanneen Kurniksen teille tietymättömille heti lauantai-aamuna. Kurnis ei yleensä lähde pihalta minnekään, joten olimme todella huolissamme kun sitä ei näkynyt vielä illallakaan. Tuli pimeää eikä kissasta tietoakaan. Isäntä kävi vielä myöhään kiertelemässä tienoota. Ilo oli ylimmillään kun hän palasi pieni valkoinen kissa sylissään. Kurnis oli löytynyt läheiseltä kalliolta. Ihme että isäntä edes sen pimeässä huomasi! Se oli tullut kiltisti sylissä kotiin asti. Raukka oli varmaan eksynyt (sadan metrin päässä kotoa :/) eikä osannut palata takaisin pihaan. Routa oli riemuissaan kun Kurnis tuotiin kotiin. Se olisi heti jatkanut leikkejä. Torstaina meillä kävi eräs sukulaisperhe, jossa 5- ja 12-vuotiaat lapset, jotka kumpikin pelkäsivät koiria. Vanhempi sentään pysyi rauhallisena, mutta nuorempi esitti taitavasti haavoittunutta rusakkoa. Siinä meni muutama naudanrouhemahapala poikineen että sain pennun olemaan pojasta kiinnostumatta, mutta se onnistui lopulta. Ensi lauantaina olisi pihlajamäkeläisten c-pentujen tapaaminen. Haluaisimme kovasti mukaan. Katsotaan mitä tuo karvaton pikkukaveri asiaan sanoo... Routa toivottaa kaikille mukavaa syksyä! Postikortti » Roudan sivu » Shtinkybois » |