Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa jahtaa puluja ja emäntä pelastaa lokinpoikasen 23.7.

Toinen toistaan muistuttavat päivät lipuvat ohi tasaisena helminauhana. Koirien ulkoilutus alkaa käydä työstä. Mitään ei tapahdu. Routa haukkuu vossikkahevosen, joka ei säikähdä. Routa haukkuu puluparven, joka siirtyy metrin sivummalle. Rasmuksen korttelin kierto kestää puoli tuntia kaikkine haisteluineen. Emäntä yrittää etsiä Roudalle koirakoulua huonolla menestyksellä. Kaikki mättää. Elämä valuu sormien välistä. Kaikki menee päin mäntyä. Mistään ei tule mitään. Epätoivon hetkenä emäntä sitten menee tekemään edes jotain Roudan kanssa sisäpihalle. Routa on hieno nuori mies ja tottelee nopeasti sivulle, seuraa, maahan, tänne. Juuri kun emäntä aikoo harjoitella paikallaoloa, hän rekisteröi pihaportin takaa kadulta huutoja: onko se lapinporokoira? Emäntä menee katsomaan mitä porukkaa tuollainen on. Kaksi lapinporokoirien omistajiksi esittäytyvää ihmistä ovat menossa syömään ja ovat bonganneet rotutoverin. Siinä sitten haistellaan haaruksia ja haukutaan ohimeneviä koiria ja esiinnytään muutenkin eduksemme, kun emäntä ei hämmästykseltään ensin edes koiransa isän nimeä muista. Kun heidät ollaan hei-tty tiehensä, tulee vastaan naapurin Riina-koira emäntänsä kanssa. Vielä lentokyvytön lokinpoikanen on majoittunut hankalaan paikkaan pihan ja kadun välimaastoon ja se pitäisi saada siirrettyä. Emäntä tarjoutuu auttamaan asiassa. Tarvitaan huopa, hanskat ja aimo annos Elämäni eläimet -henkeä. Ensimmäisellä yrityksellä emäntä saa vain hätistettyä poikasen toiseen paikkaan, mutta isännän kannustuksella poikanen saadaan huopaan ja kannettua kadun toiselle puolelle aidattuun puistoon. Sinne se jää odottelemaan äitiään. Elämä hymyilee taas hetken aikaa! p.s. Nähtiin vielä illalla ihan oikea, elävä siili. Se kruunasi päivän. Roudan sivu » Shtinkybois »