Pihlajamäen Carjalan Toivo

Roudan kesäpäivä Kangasalla SM-tokoissa 11.7.09

routa04v017 (43K)
Ja tuohon kapulaanhan minä en koske

Roudan lauantaipäivä alkoi aikaisin, mutta emäntä se vasta silmät ristissä nousikin. Uni ei tullut ennen kuin puoliltaöin, ja neljältä aamulla herätti joku tuiki tarpeellinen tokosääntöjen alitajuinen pohdinta, eikä uni enää oikein tullut ennen kellonsoittoa kuudelta. Kahdeksalta oli joukkueen treffit paikan päällä, ja Suoraman tienoo kuhisi jo väkeä. Löysin muut, ja selvisi ettei joukkueemme ole täysilukuinen, joten tuloksia olisi turha jännittää.

Jännitin kuitenkin. Omaa vuoroa sai taas odottaa puoli-ikuisesti, koiria oli kussakin luokassa kymmeniä ja kymmeniä. Sitten tuli paikallamakuuvuoro, ja sitten taas odotusta. Loput liikkeet piti tehdä kahdessa kehässä, mutta niiden välissä ei ehtinyt palkkaamaan. Lopulta suoritus oli sitten ohi, ja päällimmäisenä tunteena hirvittävä pettymys. En tiedä mitä oikein odotin, mielestäni en yhtään mitään, mutta kai jotain kuitenkin kuvittelin. No, 140 pistettä suunnilleen saatiin, ja ei oltu luokassa ihan viimeisiä. On kai sekin jo jotain. Jatko on vähän auki, että mitä ihmettä keksin tuon eläimen kanssa, kun se on tuollainen. Tottelevaisuuseläimeksi siinä on vähän enemmän haastetta kuin tarvitsisin...

Roudan sivu »
Shtinkybois »