|
Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa saa ystävän 28.5. ![]() ![]() ![]() ![]() |
|
Työkaveri otti uuden koiranpennun ja kuultuani siitä niin monta hirviötarinaa pakkohan sitä oli päästä katsomaan. Routa pääsi myös mukaan, jos vaikka tulisi toimeen vanhemman koiran kanssa. Llano-labradori oli kuulemma kaikkien kanssa kaveri rasittavuuteen asti eikä ymmärtänyt ollenkaan jos toinen oli vaikka vihainen. Kuulosti lupaavalta, mutta olin kuitenkin melko skeptinen. Päästettiin työkaverin kotona isot koirat keskenään vapaasti. Routa oli aluksi todella jännittynyt, mutta kun käveltiin vähän tietä eteenpäin ja koirat pääsivät juoksemaan, se rentoutui vähän. Llano oli todellakin erittäin ystävällinen eikä yhtään provosoitunut Roudan murinoista. Komensin tietysti jos Routa ärisi liikaa. Takaisin pihaan päästyämme koirat menivät lammelle. Routa omi heti laiturin viereisen ruoputuspaikan ja puolusti sitä. Tarvittiin vielä vähän muistuttelua, mutta lopulta Routa pehmeni eikä enää hermostunut Llanoon ollenkaan. Siellä ne painoivat pitkin isoa nurmikkoa ja painivat innoissaan. Tuli melkein tippa silmään, kun en ole nähnyt pitkään aikaan Roudan leikkivän kunnolla. Työkaverikin oli innoissaan, koska Llanollakaan ei ollut paljoa leikkikavereita (joskin päinvastaisesta syystä kuin Roudalla). Oltiin taidettu löytää sopiva pari! :) :) Näin minä pennunkin, mutta sen kutkuttelu jäi vähän ison hienon papukaijan ihastelun varjoon! Se kävi minun sormellanikin istumassa. Ihastuttava eläin. No oli pentukin söpö ja pääsin sen pissatkin siivoamaan :D Roudan sivu » Shtinkybois » |