Pihlajamäen Carjalan Toivo Routa menettää miehuutensa tunnusmerkit (ja Kurnu hampaan) 15.5. Viattomat eläinparat odottavat veitsen alle joutumista Taju vielä onnellisesti kankaalla Ei jaksa nousta, ei sitten millään! Kaulurista oli iloa jollekin toiselle enemmän kuin Roudalle :D

Ei ollut Roudasta jalostuskoiraksi eikä näyttelytähdeksi. Mihinkä muuhun palleja olisi tarvittukaan? Nyt niitä ei sitten enää ole. Tai on siellä jonkinmoiset rutukat vielä jäljellä, mutta ei niistä taida iloa olla. Hieman jännitystä operaatioon sisältyi. Olin varannut ajat Kurnulle hampaanpoistoon 10.30 ja Roudalle toisten osien poistoon klo 13. Vein eläimet asemalle ja menin töihin siksi aikaa. Olin antanut kyllä puhelinnumeroni siltä varalta että minua tarvitaan, mutta eiköhän sieltä soitettu juuri kun olin tiimipalaverissa ja tietenkin unohtanut puhelimen työpöydälle. Kun soitin takaisin, sain kuulla että Routa oli päättänyt ettei hän tule vapaaehtoisesti häkistä ulos ja näyttänyt oikein kunnolla hampaita. Jollakin hihnalla olivat sen sitten lassonneet ja antaneet vauhdissa vähän rauhoittavaa. Enpä olisi uskonut! Mutta nytpä sitten senkin tietää, että näin voi käydä. Ei ole ihan säyseä ja lauhkea tuo meidän koira. Kun olisi ollut aika herätä ja lähteä kotiin, Routa oli ihan veltto ja voimaton eikä olisi millään jaksanut nousta lattialta. Kannettiin se sitten hoitajan kanssa takakonttiin. Ensimmäisenä yönä kukaan ei nukkunut. Routa kolisteli kaulurinsa kanssa koko ajan. Seuraavaksi yöksi se otettiinkin pois. Haava ei ollut mitenkään erityisen kiinnostava, hitusen Routa sitä nuolaisi välillä mutta lopetti kyllä kieltäessä. Routa oli oma iloinen itsensä jo päivän parin päästä ja vauhtia löytyi taas samat vanhat 100%, kulje siinä sitten lyhyitä hihnalenkkejä puolitoista viikkoa. Tätä kirjoitettaessa kaksi viikkoa on mennyt ja koira on täysin parantunut. Roudan sivu » Shtinkybois »