Pihlajamäen Carjalan Toivo

Roudan maha on ihan sekaisin 24.4.2008

roiske (33K)
Oli sitten turaistu oikein paineella...

routa03v005 (53K)

routa03v006 (42K)

note (44K)
Uusi kulkupeli!

Roudalla oli ollut maha päivän verran löysällä, ja jouduin viemään sen keskiyöllä ulos, mutta enpä silti ollut oikein henkisesti varautunut siihen löyhkään, joka ulko-oven avattuani lehahti vastaan. Oli ollut sitten vähän painetta perässä. Eikä siinä lätäkössä kylliksi, vaan asunnon lattia oli täynnä ruskeita jalanjälkiä. En ollut tälle päivälle suunnitellut lattianpesua, mutta sitä oli nyt sitten ohjelmassa kuitenkin. Pyyhin pahimmat ensihätään pois ja päätin sitten löyhkästä karatakseni noudattaa alkuperäistä suunnitelmaa ja lähteä metsään, kun oli kaunis ilma. (Ja vaikka olisi satanut pieniä mummoja, olisin lähtenyt ulos. Yäk!)

Olin saanut hienon Nissan Noteni maanantaina, eikä siinä ollut vielä koiraa kuljetettukaan. Nyt siis koirakoeajolle. Routa oli aika ihmeissään, mutta hyppäsi kuitenkin kyytiin. Ei meinattu löytää parkkipaikkaa, tai siis en oikein osannut ajaa siihen vapaana olevaan ruutuun. Jotenkin onnistuttiin kuitenkin pysäköimään, vaikka vähän jo hermostuttikin hetken ajan.

Lenkki meni hienosti siihen asti, kunnes eksyin. Minulla ei ole minkäänlaista suunnistusvaistoa, ja siinä nälkäisenä unohdin senkin pitikö meidän mennä itään vai länteen päästäksemme takaisin autolle. No, tulipa ainakin kunnon lenkki, ja autokin löydettiin lopulta.

Nyt on lattiat puhtaat, pyykkiä pesty ja parvekekin imuroitu. Minulla olisi yksi turha koiranpeti siellä pyörimässä, mahtaisikohan jollekin kelvata dalmatiankuviollinen pehmokori... Routa ei viihdy siinä, ja pelkälle Riiville, joka siitä tykkää, se on vähän turhan iso tähän asuntoon.

Roudan sivu »
Shtinkybois »