www.kumikana.org > Koulutus > Ohittaminen

Miksi koira räyhää?

Ulkoilulenkeillä näkee tavattoman paljon koiria, joiden omistajat tuntuvat olevan aivan pulassa. Koira riuhtoo ties mihin suuntaan ja haukkuu muut liikkujat matalaksi. Tilanne nolostuttaa toisia, toiset ovat ilmeisesti hyväksyneet käytöksen kuuluvaksi normaaliin arkipäivään eivätkä tee muuta kuin roikkuvat mukana.

Vieraan lajitoverin kohtaaminen on koiralle kiihdyttävä, stressaava tilanne. Onko tuo leikkikaveri vai vihollinen? Päätös pitää tehdä hetkessä. Mitä laumanjohtaja sanoo asiasta? Kiskoo remmistä, murisee ja ujeltaa oudosti. Mikä pahinta, koira on jumissa hihnassa eikä pääse antamaan ohitettavalle tilaa.

Mitään miettimistä suhtautumisessa ei ole siinä tilanteessa, että koiralla on jo lajitovereistaan ikäviä kokemuksia tai se kokemattomuuttaan näkee ne pelottavina. Hyökkäys on paras puolustus. Hyvä tehdä heti äänekkäästi selväksi että tänne ei tulla. Paitsi itseään, koira voi puolustaa ja suojella myös taluttajaansa.

Vastuu on ihmisellä

Koiran ei tulisi joutua olemaan vastuussa suhtautumisesta vieraaseen "laumaan". Se on liian painava taakka koiran hartioille. Ihmisen on otettava vastuu itselleen ja kertoa koiralle miten tilanteessa toimitaan. Ihminen suojelee, häntä ei tarvitse suojella. Tätä on johtajuus.

Ihmisen tehtävä on myös valmistaa koira koulutuksen kautta lajitovereidensa rauhalliseen ohittamiseen. Koiralla on luontaiset valmiudet ehkäistä konflikteja rauhoittavilla eleillä kuten pois päin kääntymisellä ja maan haistelulla. Näitä eleitä tulee ihmisen vahvistaa ja palkita.

Aloita kaukana muista

Alussa on parasta vältellä kohtaamistilanteita kokonaan. Vaihda suuntaa, kadun puolta, lenkkimaastoja välttääksesi muut koirat. Mene mieluusti koirakouluun ryhmäkoulutukseen, mutta pidä aluksi tarpeeksi välimatkaa muihin koiriin - ole vaikka kentän toisessa päässä - ja harjoittele ihan vain katsekontaktia ja makupalojen syömistä. Vähitellen pystyt siirtymään lähemmäksi muita koiria.

Jos harjoittelet ohitustilanteita hallitusti muiden koirien kanssa, valitse kumppaneiksi rauhallisia koiria. Ei hyödytä ohituttaa kahta rähinäroopea toistensa kanssa.

Vastaehdollistaminen

Menetelmää, jossa ikävän tunteen aiheuttajaan (eli tässä toiseen koiraan) yhdistetään mukava asia, ja sillä tavalla kumotaan ikävä tunne, kutsutaan vastaehdollistamiseksi. Aina kun näkyviin ilmaantuu toinen koira, oma koira otetaan katsekontaktiin ja palkitaan. Katsekontaktin sijaan koiralle voi opettaa käteen kosketuksen. (Yksi Youtube-video aiheesta täällä.) Tämä täytyy tehdä alussa niin kaukana, että katsekontaktin ottamisessa ei ole vaikeuksia. Vähitellen koira oppii oma-aloitteisesti hakeutumaan katsekontaktiin havaitessaan toisen koiran.

Koira oppii itsekin huomaamaan, milloin tunteet alkavat kuumeta, ja hakemaan aikalisää omistajan luota. Tämä kannattaa opettaa erityisesti sellaisille koirille, jotka ovat kärsivällisiä mutta tulistuvat kunnolla suuttuessaan. Koira voi tulla pois ärsyttävästä tilanteesta koskettamaan omistajan kättä, jotteivat pelihousut repeä. Koirapuistossa käyville koirille tämä voi olla hyödyllinen taito.

Koiran täytyy myös oppia katsomaan toista koiraa ja silti pysymään rauhallisena. Tämä aloitetaan tarpeeksi kaukana. Kun koira katsoo rauhallisesti toista koiraa, sanotaan tietty fraasi, vaikka "katso nätisti", kehutaan ja palkitaan. Naksutinta voi mainiosti käyttää kehun tilalla. Harjoituksen jälkeen poistutaan kauemmaksi toisesta koirasta, ei siis jatketa lähemmäksi, jotta rauhallinen mieli säilyy. Päivä päivältä ja viikko viikolta voidaan aloittaa lähempänä ja lähempänä, kuitenkin aina niin että koira ei tunne olevansa pakotettu rähisemään vaan on rauhallisin mielin.

Kovistelu voi lyödä sormille

Joskus neuvotaan kovistelemaan koiraa heti, jos se näyttääkin siltä että on aikeissa rähistä. Tässä piilee vaara. Koiran elekieleen kuuluvat olennaisena osana varoituseleet (esim. kova katse, jäykistyminen, murina), jotka edeltävät kovempia otteita. Jos koiraa rangaistaan näiden varoituseleiden näyttämisestä, se saattaa johtaa siihen, että koira ei enää varoita selkeästi vaan hyökkää suoraan. Sitten kun koiralla on jo vaihtoehtoinen käyttäytymismalli kuten taluttajaan katsominen, sille voi äänellä muistuttaa mitä tilanteessa pitikään tehdä, jos näyttää siltä, että asia meinaa unohtua.

Ugrilaisia lastenlauluja

Lievissä pörinätapauksissa tai enemmän innoissaan kuin järjissään olevien koirien kanssa ei tarvitse lähteä aivan alkeista. Ohitustilanteessa yksinkertaisesti kiinnitetään koiran huomio johonkin muuhun. Mitä ei näe, sitä ei ole. Tämän neuvon antaessaan saa monesti heti vastalauseita: kun koira alkaa räyhätä, sen huomiota ei saa millään konstilla. Se onkin aivan totta. Mutta. Jos tarkkailee koiraansa ennen kohtaamistilanteita, huomaa, että riehukohtaus ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sitä edeltävät hienovaraiset merkit, esim. karvojen pystyyn kohottaminen ja murina. On hyödyllistä oppia huomaamaan nämä merkit ajoissa, sillä koiran huomion saa käännettyä viimeistään silloin - ennen kuin tunne pääsee täysin valloilleen.

Otetaanpa pikku esimerkki. Omistaja rähinäkoiransa kanssa kävelee kadulla. Hän tietää tarkkaan, että koira ärjähtää vastaantuleville koirille. Nyt omistaja huomaa tutun uroksen, jonka kanssa hänen koirallaan on ollut ennenkin erimielisyyksiä. Hän asettuu seisomaan tien reunaan ja ottaa hyvän otteen hihnasta. Vastaantulija menee ohi ja koira loikkaa murahtaen kuten ennenkin. Kun tämä on tapahtunut, omistaja alkaa nykiä remmistä ja nuhdella koiraa pehmeällä äänellä. Jokainen voi nyt miettiä, miksi koira rähähtää seuraavallakin kerralla.

Kuinka koiran huomion sitten yleensäkin saa kääntymään? Pidä mukanasi jotain, mistä koira normaalisti pitää oikein paljon. Oikein paljon tarkoittaa sitä, että se kiipeää vaikka puuhun sen perässä. Jos koira on pallohullu, kuljeta taskussa tennispalloa. Jos se on ahne, ota mukaan vaikka lihapullia. Kun huomaat ensimmäiset merkit jännittymisestä - tai mieluummin ennen sitä, jos mahdollista - vetäise houkuttimesi esille. Älä nolostele, vaikka joutuisit esittämään osia Joutsenlammesta tai Tiputanssista saadaksesi koiran katsomaan sinua ja houkutintasi. Nolompaa on se räkytys, eikö vain? Mene nopeasti tilanteesta ohi ja palkitse koira.

[Netin keskustelupalstalta löydetty esimerkki: "Minä en kanssa ymmärrä. Tuntuu, että monet korvat punaisina kiskovat esim. räyhäävää koiraa eteenpäin, eivät kehtaa siihen tilanteeseen jäädä. Sitten katsotaan pitkään, kun itse tanssii ripaskaa makkaranpalat sieraimiin tungettuna ja laulelee koiralle suomalais-ugrilaisia lastenlauluja, jotta saisi kontaktin pidettyä."]

Toinen keino on tehdä pieniä ympyröitä poispäin murinan kohteesta laittaen koiran väistämään. Koiralla voi myös kokeilla kuonopantaa, jolla katseen saa helposti käännettyä poispäin vastaantulijasta. Tärkeää on, että koiralle antaa jotain tekemistä ja keskittymisen aihetta. Kaikkein parasta on opettaa koiralle vaihtoehtoinen käytös, jota ei voi tehdä yhtä aikaa pärisemisen kanssa, ja vahvistaa sitä.

Pidä etäisyys

Harjoittelun tavoite ei ole se, että muut koirat voivat tulla tutustumaan koiraasi halusi se tai ei. Koiran on saatava itse pitää haluamansa hajurako. Luonnossa koirat ohittaisivat kohteliaasti kaaressa eivätkä lähestyisi suoraan. Ole aina itse oman ja ohitettavan koiran välissä. Koulutuksen sabotoi takuuvarmasti se, että oma koirasi seuraa sinua kauniisti, ja ohitettava tarraa housukarvoista. Ihmisen tulee olla koiransa suojelija.

ohita_vaarin.gif (11K)
Jos koirat sattuvat vastakkain ohituksessa, voi käydä näin.
ohita_oikein.gif (8K)
Asetu vieraan koiran ja oman koirasi väliin ohitustilanteessa.
Tarkistuta lihakset ja nikamat

Jos koiran lihakset ovat jäykät tai vaikkapa selkä jotenkin niksahtanut, siitä voi tulla ärtyisä. Käynti hierojalla tai osteopaatilla voi tehdä ihmeitä. Olisipa aika epäoikeudenmukaista rangaista koiraa kipeyden vuoksi rähisemisestä.

© Milla Havanka

www.kumikana.org > Koulutus > Ohittaminen