www.kumikana.org > Koulutus > Miellyttämisenhalu

Miellyttämisenhalu -
myyteistä suurin

Kun kissaa verrataan koiraan, mainitaan usein että kissalta puuttuu tyystin miellyttämisenhalu, että kissa tekee juuri kuten itse haluaa eikä sitä pysty kouluttamaan. Näin sanotaan myös joistakin koiraroduista.

Todella usein törmää seuraavankaltaisiin rotukuvauksiin: "Eivät ole helppoja kouluttaa, omaa päätä löytyy. Ovat todella fiksuja koiria ja oppivat helposti, mutta vaativat jonkin motivaation toimiakseen". Vai että oikein vaativat motivoimista!

Minä väitän, ettei yhdelläkään koiralla ole miellyttämisenhalua. Jos on, niin suositan psykiatrille menemistä. Ainoa, mitä koira haluaa miellyttää, on sen oma napa.

Täyttä soopaa - vai onko?

Harhakäsityksen syntyminen on helppo ymmärtää. On todella koiria, jotka hakevat oma-aloitteisesti katsekontaktia omistajaansa, nauttivat suunnattomasti huomiosta ja silityksistä ja oppivat nopeasti. Voisi todellakin kuvitella, että ne haluavat miellyttää omistajaansa. Ja olisihan se tavattoman mairittelevaa ja imartelevaa omistaa koira, joka haluaa miellyttää sinua ja joka pyrkii täyttämään luomakunnan kruunun pienimmätkin toiveet, vai mitä?

Käsitys miellyttämisenhalusta voidaan kuitenkin ampua alas helposti. Kuvitellaanpa koiraa omistajansa seurassa. Omistaja pyytää koiraa vaikkapa istumaan. Koira istuu, ja omistaja on tyytyväinen - muttei näytä sitä koiralle mitenkään. Ilmekään omistajan naamalla ei värähdä. Mitä koira nyt ajattelee? Onko se tyytyväinen, kun se saattoi miellyttää omistajaansa? Ei tietenkään. Koira hakee toiminnallaan aina miellyttäviä seuraamuksia - itselleen. Omistajan miellyttäminen on siinä prosessissa pelkkä sivutuote. Koira miellyttää omistajaa, koska tyytyväinen omistaja antaa makupaloja ja huomiota, leikkii koiran kanssa, rapsuttaa ja kehuu - tai antaa jotain muuta, mitä koira arvostaa.

Termillä on väliä

No okei, joku sanoo. Ehkä se ei ole miellyttämisenhalua, se on koulutettavuutta. Mitä väliä sillä on, miksi sitä sanotaan. Mutta sillä on väliä. Jos koiraa sanotaan miellyttämisenhaluiseksi, syntyy toinen, vielä vaarallisempi harhakäsitys - harhakäsitys siitä, ettei koiraa tarvitse motivoida mitenkään, että totteleminen ilman mitään muita palkintoja kuin ihmisen "hyvä"-murahdus on normaalia. Jos se ei riitä, koira on epänormaali, tuhma, tottelematon. Jotkut menevät harhoissaan jopa niin pitkälle, että kuvittelevat koiran osaavan totella käskyjä ilman opetusta. Ja jos koira ei sitten tottele, se on kovapäinen ja tarvitsee kovaa kättä. Me ihmiset olemme keksineet tämän myytin miellyttämisenhalusta ja koiraraukka joutuu loppuviimeksi kärsimään.

Henkiinjäämisvietti

Muistan kysyneeni kerran aikaa sitten eräällä koirafoorumilla, miten nämä viesteistään päätellen taitavat ja kokeneet kouluttajat saavat esimerkiksi vinttikoiran tulemaan ehdoitta luokse käskystä. Vastaus oli, että kyllä jokaisella koiralla henkiinjäämisvietti on. En viitsinyt kysellä tarkempia ohjeita.

Älkää ymmärtäkö väärin - olen kyllä sitä mieltä, että koiran kokemilla epämukavilla tunteilla on oma sijansa koulutuksessa. Jos koira tekee jotain kiellettyä, sille täytyy syntyä joko ihmisen tai ympäristön aiheuttama kokemus siitä, että tämä tekeminen on epämiellyttävää eikä sitä kannata tehdä uudestaan. Ja koiran täytyy luonnollisesti myös oppia, mitä tapahtuu, jos se ei tottele opittua käskyä - eihän suoritusvarmuutta voi muuten tullakaan. Kouluttaja valitsee tietysti parhaan tavan näyttää seuraukset koiralle. Jos palkinnotta jättäminen on koiralle kova paikka, se riittää. Mutta jos koko koulutusideologia perustuu sille, että palkkio on sitä ettei pahaa tapahdu, ja minkä tahansa käyttäytymisen saa esille, kun uhkaa eläintä tarpeeksi voimakkaasti, on olemassa vaara siirtyä eettisesti harmaalle alueelle. (Kyllä, minusta sellainen on olemassa, vaikka en osaa sen rajoja määritelläkään tarkasti. Tarkoitus ei aina pyhitä keinoja.) Kukin voi muodostaa oman mielipiteensä siitä, tarvitseeko niin vastenmielisiä asioita koiralle opettaakaan, että on pakko vedota koiran henkiinjäämisviettiin - "tottele tai kuolet".

Palkitsemisen probleema

Se, ettei koira koko ajan vapaaehtoisesti killitä omistajan silmiin ja saa siitä suunnatonta nautintoa, ei tarkoita sitä, ettei sitä voi kouluttaa. Jokaisella koiralla on vähintään kaksi aivosolua, joillakin jopa kolme. Kaikki koirat pystyvät oppimaan eli luomaan uusia yhteyksiä aivosolujensa välille. Kysymys onkin vain siitä, osaako ihminen opettaa. Koska opettaminen perustuu näyttämiselle ja palkitsemiselle, tullaan tästä nopeasti palkitsemisen ongelmaan.

Koiran voi palkita monella tavalla. Huono kouluttaja luulee, että silitykset ja rapsutukset riittävät joka koiralle. Ne eivät riitä. Joka koira ei myöskään välitä makupaloista. Ronkeleita koiria ei ole mahdotonta kouluttaa. Leikki on hyvä ja aina mukana oleva palkinto, mutta on koiria, jotka kyllästyvät palloihin ja vinkuleluihin hetkessä. Nopeasti kyllästyviä koiria ei ole mahdotonta kouluttaa. Koiraa voi painostaa ja ottaa paineen pois palkinnoksi, mutta monet koirat menevät painostuksesta lukkoon. Ne eivät ole epänormaaleja tai mahdottomia kouluttaa. Painostusmenetelmä ei vain sovi niille.

Jokainen koira tarvitsee motivointia ja syitä totella voi olla muitakin kuin halu jäädä henkiin. Koulutuskentälle tulee aina välillä henkilöitä, joilla ei ole mukana makupaloja eikä leluja, ja kysyttäessä millä he aikovat palkita koiransa, he menevät joko mykiksi hämmästyksestä tai sitten vastaavat, että kyllä koiran pitää totella häntä ilman mitään makupaloja tai muita.

Koulutusohjaajat saavat kyllä joskus itsekin katsoa peiliin. Jos jokin "itsepäisempi" koira ei kentällä opi, ei se todellakaan tarkoita sitä, ettei koiraa pysty kouluttamaan. Se tarkoittaa vain, että koulutusohjaajan metodit perustuvat väärälle olettamukselle - että normaali koira ei juurikaan tarvitsisi motivointia. Voi myös tietenkin olla, että koiran ohjaaja tarvitsisi enemmän apua ja huomiota kuin mitä koulutusohjaajalla on mahdollisuus ryhmätunnin puitteissa tarjota.

Hihnan kuuluisa toinen pää

Jos koira vaikuttaa mahdottomalta kouluttaa, ei syy ole koirassa vaan kouluttajassa, jonka taidot, mielikuvitus ja ennen kaikkea kärsivällisyys ovat rajalliset. Se ei ole mikään synti. Kukaan meistä ei tiedä kaikkea eikä kukaan ole täydellinen. Se pitää vain sisäistää ja lakata syyttämästä koiraa. Koira ei ole pyytänyt päästä ihmisen koulutettavaksi. Koiralla ei ole miellyttämisenhalua eikä sille tarvitsekaan olla. Vastuu oppimisesta on ihmisellä.

Seuraavan kerran kun luette tai kuulette koirasta, jolla ei kerta kaikkiaan ole miellyttämisenhalua, tiedätte heti, että tuossa onkin koira, joka vaatii kouluttajaltaan taitoa ja nokkeluutta. Tai ehkä voisi sanoa: tuossa on koira, jota ihmisen ei ole helppo miellyttää...

© Milla Havanka 2002

Päivitetty 28.7.2002

www.kumikana.org > Koulutus > Miellyttämisenhalu