Korkeimman tahon hyväksymä
Te, jotka ette vielä ole vakuuttuneita - minun täytyy kertoa,
että kuulin tänään Jumalan hyväksyvän piikkipannat. Näin
julistettiin viime sunnuntaina Jefferson Highway United
Methodist Churchin saarnastuolista täällä Baton Rougessa.
Eräs oppilaistani, joka on seurakunnan jäsen, kertoi minulle
tästä.
Kirkon pappi oli ollut aikuisen kultaisen noutajansa kanssa
kursseillani noin vuosi sitten. Sen mukaan, mitä kuulin, hän
heilutti piikkipantaa saarnastuolista ja julisti, että hän oli
mennyt tottelevaisuuskurssilleni ja minä olin pakottanut
laittamaan tämän kapistuksen hänen koiralleen. Sitten hän
sanoi: -Tiedättekö, noin kahden päivän kuluttua ensi kertaa
koirani elämän aikana pystyin pitämään sen hallinnassa. Ja
tämän ansiosta pystyin rakastavasti opettamaan koirani siksi
ihanaksi lemmikiksi, jonka niin monet teistä tuntevat.
Valitettavasti emme voi laittaa tällaista pantaa lapsillemme,
mutta jotenkin, jollain tavalla meidän on asetettava rajat.
Sitten pappi saarnasi vuolaasti lapsesta, joka johdatetaan
oikealle polulle ja joka ei koskaan harhaudu siltä. Lopuksi
hän sanoi: -Jumala hyväksyy vanhemmat, jotka asettavat
rajat ja ohjaavat lastaan. Ja Hän hyväksyy piikkipannan.
Jos et pidä piikkipannoista, et kai sitten pidä. Mutta
huomaa, puolusteluiltasi taisi juuri mennä pohja...
(käännetty Dick Russellin eräälle sähköpostilistalle lähettämästä viestistä
kirjoittajan luvalla hyvin vapaasti ja pilke silmäkulmassa ;-)
Takaisin sanastoon...