www.kumikana.org > Koulutus > Hedelmäpeliä

Hedelmäpeliä

Mikä ihmeen yhteys voi seuraamisliikkeellä ja pöydästä kerjäämisellä olla? Malta vielä hetki, kohta se selviää!

Joka on tutustunut eläinten naksutinkoulutukseen ja sen peruspilareihin tuntee käsitteen satunnainen vahvistaminen. Saman käsitteen tuntevat myös pelien suunnittelijat. Perusidea on tämä: Jos on vakuuttunut siitä, että päävoiton voi saada jo seuraavalla markalla, on vaikeaa lopettaa hedelmäpelin pelaamista. Hedelmäpeliä pelaavat tavallaan koiratkin tarjotessaan samaa käytöstä yhä uudelleen ja uudelleen namipalan toivossa naksutinkoulutuksessa.

Satunnainen vahvistaminen ei kuitenkaan ole vain naksuttelijoiden ja pelintekijöiden omaisuutta, vaan sitä harrastavat myös heikkoluontoiset ihmiset kahvipöydässä. Koira katsoo kauniisti - "oi, se haluaa pikku herkkupalan!" Hups. Muutama päivä opetusvaihetta riittää, ja olette saaneet vakituisen seuralaisen pöytäänne. No, päätättekin sitten, ettette siedä kuolaavaa hurttaa enää pöytänne läheisyydessä. "Ei, et saa." *kaunis katse* "Ei et saa!" *vielä kauniimpi katse* "No olkoon, tässä on, lähdepäs siitä." Mitä koira oppii? Kun yrittää tarpeeksi, aina onnistaa. Joskus ihminen heltyy aiemmin, joskus myöhemmin, mutta aina hän heltyy.

Satunnaisen vahvistamisen on todettu olevan paljon tehokkaampi palkitsemismuoto kuin esim. jokaisesta oikeasta suorituksesta palkitseminen. (Sivuhuomautus: Huonoa mutta koiralle mielihyvää tuottavaa käytöstä, jota ei päästä korjaamaan joka kerta, itse asiassa palkitaan satunnaisesti eli niillä kerroilla, joilla korjausta ei tule.) Käytöksestä, jota vahvistetaan satunnaisen kaavan mukaan, on vaikeinta päästä eroon. Siksi koiran kerjäämisongelma monesti on pakko ratkaista laittamalla koira oven taakse pois näkyvistä. Jos koiralle ei anneta mitään, se kuvittelee, että peli on vain ehkä jumissa, ja yrittää jonkin aikaa kahta kauheammin. Ja useimmat ihmiset murtuvat tässä kohtaa.

Eikö olisikin hienoa, jos koiranne seuraisi yhtä intensiivisesti kuin tuijottaa teitä kahvipöydän vieressä? Laittakaa seuraamisessakin palkkiot (herkulliset, totta kai) satunnaissysteemille, niin ette kohta pääse koirastanne eroon. No, tietenkin koiran on ensin opittava korrekti seuraaminen, mutta sitten. Ei enää palkkioita vain loppuistumisesta, vaan joskus kahden askelen päässä, joskus kymmenen, ja kaikkea siltä väliltä ja ympäriltä. Ei liian usein, muttei liian harvoinkaan. Älkää ponnistelko itse, antakaa koiran ponnistella. Idea on nimenomaan se, ettei koiraa motivoida leikillä tai muulla riehumisella, vaan pelkästään oikein ajoitetuilla makupaloilla, joiden välillä pokan täytyy pitää. Naksutinkoulutuksessa on perinteisesti käytetty ruokaa palkkiona, mutta palkinto voi toki olla mitä tahansa, mitä koira rakastaa, vaikkapa rätin kiskominen.

Seuraamista voi koiran kanssa harjoitella kerjäämisenä. Tässä on kyse oman ajattelutavan muuttamisesta. Älä kerjää koiraa seuraamaan vaan anna sen kerjätä sinua olemaan seurattavana. Olet ostanut koiralle uuden puruluun ja se haistaa sen kassistasi, häntä heiluu, korvat ovat pystyssä. Ota pieni pätkä seuraamista (muista, anna koiran huolehtia kerjäämisestä) ennen kuin annat sen sille. Haluat antaa koiralle namin mutta muistat Millan neuvot. Laita taas koira seuraamaan, itse hiljaa hymyillen, ja anna nami vasta satunnaisen askelmäärän jälkeen. Opeta koiralle, että kun seisot paikoillasi ja se etsiytyy perusasentoon, sillä on mahdollisuus tienata jotain ihanaa seuraamalla sinua hetkinen innokkaasti ja oikeassa kohdassa. Ei enää tylsiä seuruusessioita häntä maata viistäen - elämä on koiralle täynnä mahdollisuuksia kerjätä namia! Käytä ne hyväksesi.

Tiedättekö, kuinka kerjäämisen kahvipöydässä saa loppumaan? Tai, no, ei sitä oikeastaan saa. Mutta kuten huomasitte, ihmisellä on vapaat kädet määritellä, mitä kerjääminen on - mitä kannattaa tehdä, että makupala tulee. Ehkäpä otatkin käyttöön sellaisen määritelmän, että kerjääminen on makaamista keittiön kauimmaisessa nurkassa. Heitä koiralle silloin tällöin makupala, kun se makaa nurkassa. Ja huomaat, ettet kohta saa sitä nurkasta pois, kun on pullaa pöydässä...

© Milla Havanka