Sivu 6 Minulla asusteli shelttipoju kuusivuotiaaksi asti ihan itsekseen, sitten, viime kesänä, änkesi laumaamme uusi jäsen, pienen pieni belgin narttupentu. Alku meni lähinnä ihmetellessä ja sheltin rökittäessä pentua, mutta ei kulunut aikaakaan kun pentu kasvoi sheltin ohi ja sheltti huomasi jäävänsä kakkoseksi niin paini- kuin juoksuleikeissäkin. Se todellakin näytti vähän katkeroituvan. Belgi jyrää sheltin jalkoihinsa ja ainut keino, millä sheltti on huomannut saavansa huomiota, on haukkuminen. Näytös se onkin, kun palaan kotiin oltuani poissa, belgi pomppii onneissaan vasten "huomaa minut, huomaa minut" ja sheltti räksyttää vieressä niin kovaa kuin ikinä pystyy: "huomaa minutkin, huomaa minutkin". Kaikki luut omii sheltti, vaikka se ei ole koskaan edes luista välittänyt. Se vain vahtii luuta ja pärisee belgille vaikka se ei juuri sillä hetkellä sattuisi olemaan edes samassa huoneessa. Leluiksi olen taas tehnyt pitkiä vetonaruja, jotta kummatkin voivat roikkua omassa päässään, minä keskellä ja kinaa huomiosta ei näin synny. Jos uskallankin leikkiä jomman kumman kanssa kahdestaan, on toinen koira jo näykkimässä toista takapuolesta ja katsoo minua innoissaan "minä kanssa". Ruokailu menee lähinnä sillä tavalla, että minä istuskelen ruokakuppien välissä erotuomarina. Muuten koirat hotkivat ruokansa ja yrittävät ehtiä vielä toisenkin kupille. Minä siinä vieressä katselen ja "vihellän pilliin" kun ruokailusta tulee hengissä selviämisen kamppailu =). Lenkillä taasen, sheltillä on tullut hirvittävä tarve kävellä rinta pöyheenä pystyssä ja räksyttää: "kai kaikki nyt varmasti kuulee että kävelen täällä", vaikka kilometrin säteellä ei ketään olisikaan. Belgi taas yrittää saada shelttiä leikkiin sen kanssa ja päättää itse ruveta taluttamaan sitä. Belgi nappaa rennosti sheltin hihnaa suuhunsa ja lähtee kävelemään kauheata vauhtia pilke silmäkulmassa. Noh, minä olen siinäkin ikävänä tuomarina ja estän belgiä kuristamasta shelttiä nyt aivan kokonaan hihnaansa. Nukkumaan meneminen on myöskin tietysti oma hommansa, sheltti kun on nukkunut vieressäni sen yli kuusi vuotta, eikä ollenkaan tykkää ideasta, että belgi pomppaa sängylle hänen paikalleen. Sitten alkaa taas pärinä ja purina, lopulta sheltti käpertyy kuitenkin toiselle tyynylleni ja luovuttaa. Kuitenkin ne tuntuvat enemmän vain riiteleviltä sisaruksilta kuin vihamiehiltä. Metsässä sheltti pinkoo minkä jaloistaan pääsee belgin perässä, häntä iloisesti pystyssä ja kimakasti haukahdellen. Ja lenkin jälkeen kun ne käpertyvät vierekkäin nukkumaan, ne todellakin näyttävät tyytyväisiltä. Tai kun ne väsyneinä makaavat ja näykkivät toisiaan hellästi. Että en usko että tulevaisuudessakaan nuo kamalasti mitään vakavaa kinaavat. Kun hankin omaa koiraa asuin vielä vanhempien luona ja melkein joka päivä isoäidin koira pääsi meille sisään aina kun halusi. Alussa tämä vanhempi salukinarttu (4,5v) murisi aina kun pentu tuli lähelle, ja poistui paikalta. Varmuuden vuoksi pentu ei saanut mennä huonekaluille että aikuisella koiralla olisi aina turvapaikka. Vähitellen aikuinen koira tottui pentuun, tiesivät aika hyvin kuka oli pomo missä. Meillä minun belgini hienovaraisesti pompotteli salukia, ja salukin luona se ei kehdannut, joten siellä saluki oli pomo. Belgi innostui kovasti aina kun salukia toruttiin, ja sitä tapahtui melko usein, saluki kun aina varasti ruokaa jos sai tilaisuuden. Belgi jopa halusi tulla mukaan haukkumaan salukia, ja tähän piti tosiaan puuttua kunnolla ennenkuin meni läpi. Belgistä oli kuitenkin apua kun pöytä oli puoliksi katettu päivällistä varten ja kukaan ei halunnut jäädä sitä vartioimaan. Belginarttu asettui ihan itsekseen pöydän alle jos sen päällä oli jotain syötävää, ja jos saluki tuli liian lähelle kuului matalaa murinaa. Nämä kaksi saattoivat kuitenkin ollessaan yksin yhdessä tehdä yhteistyötä. Belgi osasi avata ovia, saluki osasi varastaa pöydältä syötävää, jota sitten molemmat söivät. En tiedä miten sulassa sovussa kun ainoastaan tekivät tätä ollessaan yksin. Belgi ei koskaan yksin varastanut pöydältä, ja saluki ei koskaan oppinut avaamaan ovia. Saluki on jo muutama vuosi sitten nukkunut pois, belgi elää yhä, ja sai kaverikseen toisen belgin noin puolitoista vuotta sitten. Pentuni emo on tutun koira ja minun narttuni yläpuolella, vaikka on nuorempi. Jo aika nuorena hän näytti minun koiralle kaapin paikkaa. Joskus hän terrorisoi minun vanhaa narttua eikä anna hänen juosta tai leikkiä pihalla. Nuorempi narttu menee lähelle vanhempaa, laittaa kuononsa säkän päälle ja murisee hyvin hiljaa. Tätä ollaan yritetty karsia pois, pari kertaa jopa kovin ottein kun koira ei heti uskonut. Vanha narttu on aika omistushaluinen ja kun hänellä on herkku tai lelu niin hän puolustaa sitä. Vanhus keksi aika nopeasti että nuorempi narttu ei kiusaa häntä jos hänellä on pallo, sillä palloa hän saa puolustaa ja pallon takia ei koskaan synny riitaa. Ainakin tämä on ainoa syy jonka keksin siihen että kun hän on tämän toisen nartun seurassa hän juoksee ympäri pihaa pallo suussa, mutta jos kyseinen narttu ei ole lähistöllä niin ei palloja sillä lailla kannatella ympäriinsä. Nykyään vanhempi narttu saa useimmiten juosta rauhassa jopa ilman palloa, nuorempi narttu on oppinut käyttäytymään. Koirani tutustuivat tavallaan vähän huonolla tavalla, sillä olin paikalla koirani kanssa kun pentuni syntyi, ja asuin pentuni emon perheen luona auttamassa pentujen kanssa malkein 8 viikkoa. Narttuni pysyi kaukana synnytyksen ajan, ei ollut kiinnostunut ollenkaan. Kun pennut olivat syntyneet ja muutaman tunnin ikäiset, hän lähestyi pentulaatikkoa nuuskimaan, ja kun tuli noin metrin päähän, niin emo ilmoitti nostamalla päätä, korvia ja murisemalla että lähemmäs ei ollut asiaa. Narttuni hyväksyi tämän eikä lähestynyt pentuja enää. Yritin parin päivän kuluttua antaa narttuni katsoa yhtä pentua vähän lähemmältä, mutta kun hän ymmärsi mitä minulla oli kädessä hän perääntyi. Tulkitsin ilmeen niin että koira muisti ettei saanut olla pentujen läheisyydessä - saattaahan olla että pentu muuten vaan oli vastenmielinen hänen mielestään =). Ensimmäistä kertaa narttuni näytti kiinnostusta pentujen suhteen kun olivat 4 viikkoa vanhoja. Silloin olivat ulkona aidatulla alueella ja annoin nartulleni luvan hyppiä sinne tutustumaan pentuihin. Kun pennut tuli nuuskimaan ja olivat koirani jaloissa, hän nosteli niitä ensin muutaman kerran ja hyppäsi sitten nopeasti pois. Kun urospentuni sitten muutti meidän kanssa kotiin, narttuni ei halunnut olla sen kanssa tekemisissä. Päivisin vierailimme usein pennun emon luona, ja koirat olivat myös siellä hoidossa. Kaksi kertaa pentu sai kuonoonsa, mutta vain kerran tuli naarmu kirsuun. Narttuni oli jo 9 vuotias kun uros tuli taloon, mutta yhä leikkisä. Silti hän ei suostunut leikkimään pennun kanssa ennenkuin pentu oli jo 7 kk vanha. Koira oli myös muutenkin hyvin huonolla tuulella alkuaikoina, vaikka yritin antaa hänelle yhtä paljon huomiota kuin pennulle, se oli hyvin vaikeaa, narttu ei ollut ollenkaan sosiaalinen. Mustasukkaisuus ilmeni niin että koira makasi nurkassa ja katseli huonotuulisena minua. Jos kutsuin luokse sain kutsua pari kertaa, ja jos menin hänen luo niin vähän ajan kuluttua koira meni muualle. Narttu ei vieläkään halua urosta liian lähelle, mutta uros saa jopa pussailla häntä kun rapsutan narttua, ja joskus muutenkin kunhan narttu on oikein hyvällä tuulella. Olen kuitenkin yrittänyt opettaa nartulleni että hänellä ei ole oikeus vaatia että uros pysyy miten kaukana tahansa. Olen vetänyt rajan noin puoleen metriin, ja narttu on hyväksynyt tämän, mutta jos on järsimässä luuta niin saattaa murista vaikka uros on kauempanakin. Yleensä narttu ei päästä urosta sohvalle jos hän itse siellä makaa, mutta jos ihminen istuu sohvalla niin narttu ei yritä päättää kenellä on asiaa sohvalle. Sama pätee sänkyyn, siellä voivat maata vierekkäin vaikka eivät lattialla koskaan makaa niin että koskettavat toisiaan. Uros on aina saanut mennä ovista ensin ja nartun ollessa remmissä hän ei juurikaan välitä vaikka uros astuisi hänen varpaille tai tönisi. Jos tämä tapahtuisi niiden ollessa vapaina nartulla olisi kyllä sanomista. Jotain on kuitenkin nyt tapahtunut uroksen täyttäessä puolitoista. Jos narttu innostuu liikaa leikkiessään ja nappaa kiinni uroksen karvoihin niin nuorukainen protestoi voimakkaasti, äänekkäästi ja melkein näykkien. Narttu kumma kyllä hyväksyy tämän ja rauhoittuu. Leikkikalujen suhteen on ollut helppoa. Narttu ei ole koskaan välittänyt leikkikaluista, pallotkaan eivät kiinnosta jos kukaan ei niitä heitä. Nuorukainen saa siis pitää lelunsa ihan rauhassa. Yllättävän hyvin pärjäävät luiden, puruluiden ja muiden herkkujen kanssa. Jos on tosi herkku kyseessä niin ne syö ne loppuun heti. Jos on tylsempi herkku kuten puruluu, niin puruluu on sen jonka ehti ottaa sen ensimmäiseksi. Jos molemmat yrittävät samaan aikaan ottaa samaa puruluuta, se joka huomaa ettei ehdi ensin luovuttaa ja ongelmia ei tule. Ruokailu oli alussa hankalaa, pentu söi huonosti, leikattu narttu taas nopeasti ja halusi aina lisää. Muutaman kerran hän jopa ajoi pennun pois ruokakupilta. Nykyään hyvin harvoin yrittää ottaa ruokaa nuorukaisen kupista, vaikka siihen olisi jätetty ruokaa yön yli. Tämä toimii valitettavasti ainoastaan meillä kotona, kylässä syödessään hän yrittää syödä kaiken mitä nuorukainen jättää. www.kumikana.org > Kimpassa > Edellinen -6- Seuraava