Sivu 5 Meillä on kolme isoa koiraa, kaikki samaa rotua. Vanhin koirista on kolmevuotias narttu (leikattu), nuorimmat yksivuotiaita, molemmat uroksia. Koiriemme lukumäärä on lisääntynyt niin, että vanhimman koiran ollessa parivuotias, hankimme pennun kaveriksi. Vanhin koiramme ei juurikaan tykkää toisista koirista kokoon, ikään tai rotuun katsomatta. Uuden tulokkaan vanhin koiramme hyväksyi muitta mutkitta - onneksi. Leikit sujuivat, välillä vanhempi koiramme opetti tapoja (leikin loppuminen, rauhassa nukkuminen jne) nuoremmalle, mutta aina koiramaisen asiallisesti. Pennun oltua meillä noin puoli vuotta otimme samasta pentueesta "ylijäämäkoiran" meille asumaan - pienellä varauksella, koska tiesimme vanhimman koiran tavat, ja että uusi tulokas ei ehkä sovi kuvioihin. Ja taas yllätys - vanhempi koiramme hyväksyi uuden tulokkaan (nuoremmasta nyt puhumattakaan), aivan niin kuin tämäkin kaveri olisi ollut meillä aina. Nyt viimeksi tullut on terveydellisistä syistä leikattu. Arki on sujunut hyvin, meillä ei tapella, leluja ei omita, kaikki leikkii keskenään tai kaksistaan yhden huiliessa. Leikin mennessä liian rajuksi, "loppu"-komento saa sen keskeytymään. Koirien ollessa kolmistaan kotona sisätiloissa töissä ollessamme (ovat vapaasti huonetiloissa) mitään ei ole rikottu, revitty tai tapeltu. Ruokailussa ei ole ongelmia, kaikki ruokailevat yhtä aikaa (jokaisella oma nurkka ja pöytä). Ruuan ja kaiken muun tekemisen suhteen järjestys on aina sama: ensin vanhin koira, sitten ensin tullut pentu ja viimeisenä viimeisin tulokas. Luulen, että olemme aika onnekkaita ja meille on sattunut tavallista fiksummat kaverit. Ihmetyttää vain tuon vanhimman koiran nopea hyväksyminen. Näyttää jopa siltä,että vanhimmalle koiralle on tehnyt hyvää nämä nuoremmat. Tietysti kun puhuvat keskenään koiraa. Silti tuntuu ettei perheen ihmisjäsenten arvovalta ole karissut minnekkään. Että kuinka monta koiraa sitä voisikaan ottaa... Vuonna -97 syntynyt terrieriurokseni S on aina ollut enemmän tai vähemmän erakkoluonne, toki ollut pienestä pitäen tekemisissä muiden koirien kanssa, mutta aidon terrierin tavoin ärtsy tyyppi ja perheen huomion keskipiste. Ei änkeä raaputeltavaksi tai syliin, vaatii tietyn huomion ihmisten tullessa kotiin, mutta painuu sitten omaan koloonsa sängyn alle tai sohvan taakse. Satunnaisille koiravieraille ei ole koskaan ärissyt ruokien, lelujen tai muiden omiensa takia, ja ihmistä kohtaan on hyvin nöyrä (itsepäinen ja oman arvonsa tunteva egoisti kumminkin). Koirapuistoissa ja muutenkin useamman koiran kohdatessa S pysyttelee syrjemmässä merkkailemassa, mutta on tiukka huvipoliisi jos jotkut alkaa leikkimään (ryntää paikalle äristen, ei käy päälle, menee vaan väliin "rauhoittelemaan" riehujia). S:n täytettyä 6 vuotta saimme perheenlisäystä kultaisennoutajan pennun muodossa. Ensimmäiset noin viisi päivää menivät S:lta sängyn alla. Pennulle ei ärhennelty sen ihmeemmin, mutta ei sen kanssa mitään touhuttukaan, herra tyytyi vain mulkoilemaan meitä sen oloisena että "nyt jos tuo kakara ei täältä häviä ni minä häviän!". Pentu oli fiksu, eikä turhaan tuppautunut sen seuraan. Kun S:lle kävi selväksi, että pentu on tullut jäädäkseen, se hyväksyi tilanteen ja intoutui jopa pienen kanssa painimaan. Meidän yllätykseksemme se kuitenkin piti tiukasti huolen omista ruuistaan, ja rähähteli muutenkin välillä, jos pentu tuli kurkkimaan lelua, luuta tms jonka kanssa se touhuili. Pentu ei kuitenkaan ehtinyt olla meillä kuin kuukauden verran, kunnes menehtyi vaikeaan sairauteen - nukkui pois omalla pedillään sänkymme vieressä yöllä. Aamulla ja päivällä elottoman pennun vielä maatessa pedillään S kävi useampaan otteeseen sitä katselemassa selvästi ihmeissään. Se oli mukanamme kun veimme pennun tuhkattavaksi, ja kotiin palattuamme se kipitti suoraan etsimään pentua sieltä missä se oli viimeksi nukkunut... Ei mennyt kuin muutama päivä kun teimme vaikean päätöksen ja otimme samantien uuden pennun. E oli aivan eri luonteinen kun edellinen pentu, kasvanut isossa kennelissä ja leimautui siksi vahvasti S:ään. Jälleen alkoi S:n mökötys, ei kumminkaan yhtä radikaalisti kuin edellisen pennun kanssa eikä mökötyksellä ollut yhtä selkeää loppua. Jossain vaiheessa alkoivat yhteiset painit ja suhteellisen sopuisa yhteiselo. Hyvin on elämä sujunutkin siitä eteenpäin, kesällä E:en ollessa noin 5 kuukautta poikien keskinäiset painit vähenivät, suurimmaksi osaksi varmaan siksi että S jäi niin paljon pienemmäksi että E:n otteet kävivät turhan rajuiksi. Välillä E turhautuu ja juoksee täysiä S:ää päin niin monta kertaa että S:lla menee hermo ja se alkaa rähjätä ja jahdata E:tä... Vaikea sanoa, kumpi on pomo. Lenkillä E menee ensimmäisenä, mutta osittain siksi että S:lla ei ole yleensä kiire mihinkään ja jos se yrittää mennä ensimmäisenä niin E tulee täydellä vauhdilla päälle. Ruokansa saa S kuitenkin syödä ihan rauhassa - E kyllä syö nopeammin omansa mutta odottaa nätisti vieressä kunnes S lopettaa ja käy sitten putsaamassa kupin. Kumpikaan ei vie toisiltaan mitään "suusta", mutta jos vaikka heittää jonkun lelun niin E:hän sen saa kun se rymyää niin kauhealla vauhdilla että S katsoo viisaimmaksi pysyä syrjässä. Näitä tilanteita riittää. Luonteeltaan nämä ovat kovin erilaisia - E on vielä nuori hössö ja melko arka varsinkin uusissa tilanteissa, S:n asenne on usein "ei vois vähempää kiinnostaa" ja esim. koirapuistossa sen ego on paljon suurempi kuin kokonsa eli merkkailua ja yleistä pullistelua riittää. Enää E ei ole niin kovin S:n perään vaan on kyllä leimautunut ihmisiinsäkin, mutta kyllä se silti lenkillä, puistoissa jne pitää huolta ettei kaveri pääse katoamaan. E on nyt 8 kk ja yhteiset leikit ovat yhä tosi harvinaisia, vaikka S välillä vähän intoutuukin riehumaan. Välillä kumminkin metsäpolulle vapaaksi päästessään molemmat lähtevät rinnakkain/ peräkkäin juoksemaan hirmuista kyytiä niin että minä jään kauas taakse miettimään että kannattikohan niitä laskea vapaaksi. Silloin ei oikein kumpaakaan saa käskystä pysähtymään, vaikka yleensä ovat edes suurinpiirtein hallinnassa. Minulla on 2 koiraa. Vanhempi on sekarotuinen 6,5 v kastroitu uros, nuorempi 3,5 v kultainennoutaja uros. Ne tulevat mainiosti toimeen keskenään ja ovat suurimman osan ajasta tavallisia mukavia koiruuksia, mutta pari "pahaa" tapaa ihmetyttävät. Lenkille lähtiessämme pojat juoksevat ja peuhaavat keskenään. Jos vanhempi löytää kepin se menee näyttämään sitä nuoremmalle ja alkaa taistelu kepistä, jonka nuorempi lopulta voittaa isompana ja vahvempana. Vanhempi on kuitenkin mielestäni johtaja, joskin sellainen joka ei viitsi turhista niuhottaa, ja nuorempi on sen hyväksynyt vaikka voisi aivan hyvin ottaa johtajan paikan. Loppulenkistä, kun ei enää jakseta peuhata, alkavat astumisleikit. Vanhempi astuu nuorempaa joka ei korvaansa lotkauta koko touhulle. Nykyään on ollut myös toisinpäin, mutta harvemmin. Olen ajatellut että se kuuluu niiden alistamiskäyttäytymiseen, kun ne eivät muuten osoita minkäänlaisia johtajuuskiistoja. Ikinä ei ole riidelty mistään ja aina vedetään yhtä köyttä. Toinen ärsyttävä tapa on peniksen nuoleminen. Sitä nuorempi harrastaa. Joka kerta kun tullaan ulkoa on vanhemman vehkeet putsattava, jos en ole vieressä karjumassa naama punaisena. Tämä käyttäytyminen liittyi ensin vain sisälle tuloon, mutta nyt sitä tapahtuu ulkonakin vähän väliä vapaana juostessa. Mielessä on käynyt jos jonkin näköistä syytä suolan puutteesta alkaen. Olen ajatellut tämänkin johtuvan alistumisesta, mutta ei niin nöyrä sentään tarvitse olla. Toisaalta olen ajatellut jospa nuorempi ei tiedä kumpaa sukupuolta toinen on, koska vanhempi on leikattu alle vuoden ikäisenä. (Liian sukupuolisen aktiivisuuden vuoksi...) Tätä ajatusta tukee se, että välillä vehkeet putsattuaan se maiskuttaa suutaan samalla tavoin kuin olisi haistanut kiimaista narttua. Tämä tarina ei ollut varmastikaan ihan tavallinen... ja toisaalta vähän nolo. Varsinkin kun sanotaan että sellainen koira millainen omistaja... Mutta omasta mielestäni käyttäydyn kuitenkin aivan säädyllisesti, vaikka pojat minut aina tilaisuuden tullen nolaavatkin. Ja kyllä meillä muuten vietetään ihan mukavaa ja normaalia koiran elämää suurimman osan ajasta, enkä ole vielä yöuniani menettänyt tapojen takia. www.kumikana.org > Kimpassa > Edellinen -5- Seuraava