www.kumikana.org - Kimpassa

Sivu 3

Tuttavallani on kaksi tiibetinspanielinarttua, vanhempi niistä 4-vuotias, nuorempi 3,5-vuotias. Käyn aina silloin tällöin hoitamassa tyttöjä, kun isäntäväellä on muuta menoa. Omistajan mielestä koirien täytyy saada joka päivä "koirien karkkia" (esim. rouhetikkuja, herkkliuskoja tms). Tämän toiveen toteuttaminen on kuitenkin osoittautunut täysin mahdottomaksi (ainakin minulle!), koska namit saatuaan koirat säntäävät oitis toistensa kurkkuihin kiinni ja valloillaan on kunnon koiratappelu! Karva pöllyää ja rähinä on valtava! Tilanne raukeaa jossain vaiheessa itsestään, mutta nameja kumpikaan ei siinä vaiheessa enää syö.
Olen yrittänyt erilaisia taktiikkoja tappeluiden välttämiseksi esim. antamalla namit yhtäaikaa kummallekin, vanhemmalle ensin, nuoremmalle ensin jne, mutta kärhämä on vuosien varrella osoittautunut välttämättömäksi. Nyt olenkin päättänyt, että tipsuneidit eivät saa karkkia minun läsnäollessani.

Omistan 6 koiraa, jotka ovat kultainen noutaja (n. 1 v.), pitkäkarvainen mäyräkoira (11 v.) ja neljä sekarotuista joita ovat on isä (12 v.), emä (3 v.) ja niiden pennut veli (2 v.) ja sisko (2 v.). "Siskolla" on tällä hetkellä reilun viikon ikäiset 3 pentua. Viime kesänä kuoli 13 v. afgaaninvinttikoiramme. Olen siis tässä nähnyt vuosien aikana käyttäytymistä jos minkämoista.
Urokset eivät tule enää toimeen keskenään "veljen" kasvettua isoksi ja otettua herruuden talossa, mutta koirissa kun on valtaosin karjalankarhukoiran perimä ja ovat hyvin sitkeitä ja osin itsepäisiäkin, niin vanha uros eli pennun isä ei anna herruutta kuin kuolleen ruumiinsa yli. Siinä me ihmiset tullaan väliin eikä anneta tapella sentään kuolemaan asti. Sama ongelma eli jääräpäisyys on myös mäyriksellä. Nartut tulee keskenään toimeen ja "emä" on se ns. "alfa-naaras" eli toinen johtajakoira. Hyvin tiivis ystävyyssuhde on veljen ja siskon välillä, mutta kränää on tullut nyt sen pennuista, ilmeisesti koska se ei ole johtaja.
Yksi laumakäyttäytymisestä kertova juttu tulee mieleeni kun emällä oli pennut vanhan uroksen kanssa josta siis ovat myös sisaruspari. Pentujen (5 kpl) ollessa alle 10-viikkoisia ne menivät laumassa piirittämään tarhassa piehtaroivan hevoseni ja jokainen yritti purra sitä omalta puoleltaan. Metsästystä laumassa kuten villit sudet - ikävä kyllä kohteena hevoseni, mikä ajan tullen olisi tiennyt näin hevosen omistajana suuria ongelmia. No, onneksi sisaruspari ei kaksin viitsi enää ruveta "kaatamaan" hevosta. Ja nykyään osan ajasta ne ovatkin aitauksessa. Ruoka-ajat järjestetään niin että jokainen syö omassa huoneessaan, muuten tulisi turhia välin selvittelyitä ja kahnauksia ja heikoimmat sitäpaitsi jäisivät ilman ruokaansa vahvempien syödessä niidenkin ruoat. Kultainen noutaja on kaikkien kaveri ja siis myös lauman pohjimmaisin joka mielistelee ja tekee niinkuin muut käskee. Mäyris tulee sillä muiden kanssa toimeen että sillä on yksi oma alue minne muilla ei ole asiaa, ja se on minun ja sen yhteinen sänky. Sen kun se saa pitää niin se hyväksyy kohtalonsa olla lauman pohjimmaisia, mutta odotas jos joku unohtaa että se on sen aluetta ja yrittää samalle sängylle, silloin on mäyriksessä herännyt pieni leijona. Muuten yhteiselo on hyvin värikästä ja mielenkiintoista eläinlauman kanssa joka vaatii toisinaan omat pikku järjestelynsä.
Jos olisin vieras meidän maalla niin poistuisin hyvin nopeasti. Kerran jäin oven taakse vieraissa vaatteissa ja kurkistin ikkunasta sisälle pipo silmillä - HUI!!! En katsonut toiste, siellä oli vastassa hurjistunut petolauma. Muistetaan että jokaisessa koirassamme elää sen villi sukulainen. Susi.