header.jpg (20K)
Sivu 1

blackpix.gif (1K)

Meidän perheessämme majailee kolme bokseria. Tai no melkein, yksi asuu meillä minun ja avoni luona, ja kaksi seinän takana naapurissa, avoni vanhemmilla. Mutta koirat luulevat omistavansa molemmat asunnot ja ramppaavat puolin jos toisin joka päivä asuntojen väliä. Vanhin bokseri N on 9-vuotias, sen poika M 4,5-vuotias ja laumamme nuorin tulokas, joka majailee pysyvästi tällä puolella seinää on L, vajaa 8 kk. M ja N ovat aivan paita ja peppu, ehkä siitä johtuen että M jäi pentueesta alun perinkin kotiin ja on siis aina asunut osana koiralaumaa äitinsä kanssa.
M on kodin ulkopuolella todella dominoiva ja voimakastahtoinen "kulman kingi". Mutta kotona komento vaihtuu saman tien N:lle, kaikki lelut, luut ja herkut ovat automaattisesti N:n omia, samoin kuin paras paikka sohvalla ihmisen kainalossa. Vielä nykyäänkin, vaikka N alkaa olla jo aika vanha ja vähän heikossa kunnossa. Siinä ei tarvita kuin yksi katse, ja M on selällään äidin jaloissa.
Näillä kahdella onkin aivan oma erityisleikkinsä, jota ne leikkivät aina ja vain kahdestaan. M ottaa minkä tahansa vetoleluksi sopivan esineen suuhunsa ja menee härnäämään Nä sen kanssa. Kun N ottaa lelusta kiinni, M rojahtaa lattialle selälleen, ja sitten N raahaa itseään puolta suurempaa koiraa pitkin lattioita :). Ja molemmat ärisevät ja murisevat niin että vieraampia pelottaa.
Kun L tuli laumaan viime heinäkuussa, aluksi oli lieviä vaikeuksia saada vanhemmat tajuamaan, että se tulee ottaa joukkoon mukaan. N osasi toki äitikoirana olla pennun kanssa alusta lähtien, mutta vieläkin alkuun selättää sen kun näkevät. N onkin ollut todella tärkeä "koirankielen" opettaja meidän pennulle, ja L:sta onkin kasvanut tosi sosiaalinen koira. Osaa näyttää vieraille koirille paikkansa pienimpänä, menee istumaan, häntä koipien välissä ja nostaa etutassun ilmaan jos vieraat yhtään isottelevat.
Mutta M ei millään meinannut hyväksyä L:aa. Ehkä se koki asemansa perheen lellikkinä uhatuksi tai jotain, mutta meni monta kuukautta ennen kuin se lopetti yllätyshyökkäykset L:n kimppuun. Ja mitään leluja tai luita ei voinut pitää esillä alkuun, M vahti niitä todella tarkasti. Ja vieläkin pitää olla tarkkana ettei anna liikaa huomiota Llle kun M on paikalla. Se tulee väliin, työntää L:n kirjaimellisesti pois ja tuijottaa sitä murhaavasti. Nykyään parin kuukauden aikana M:kin on onneksi alkanut osoittaa jonkinlaista hyväksyntää L:lle, yrittää mm. viedä sille leluja että leikitään leikitään! Mutta L taas ei oikein uskalla vieläkään leikkiä M:n kanssa, ehkä se muistaa vielä liiankin hyvin pentuajan höykytykset :). No, ajan kanssa varmasti oppivat vielä leikkimäänkin keskenään. Ja nykyään L ja M jopa saattavat nukkua samassa nojatuolissa ihan omasta tahdostaan.

blackpix.gif (1K)

Kaksi koiristamme on todella leikkisiä ja erityisen innostunut tämä kaksikko on noutoleikistä. Ulkona sitä joskus leikitäänkin. Homma menee lyhyesti ja ytimekkäästi näin: heitän lelun, molemmat koirat juoksevat sen perään narttu edellä, uros perässä. Narttu käy "tökkäämässä" lelua, uros ottaa sen ja tuo takaisin. Tästä "lempinimet" pointteri ja noutaja. Mainittakoon, että uros on kutakuinkin sokea, eikä itse löytäisi lelua. Narttu puolestaan ei koskaan tuo leluja takaisin, joten ellei uros ole mukana, noutoleikkiä ei kannata yrittää leikkiä.
Meillä on nyt kahdesti ollut "koiraperhe", siis narttu, jolla pennut sekä uros, joka ekalla kerralla ei ollut pentujen biologinen isä, toisella kerralla kyllä. Molemmilla kerroilla "perheen" työnjako on ollut hyvin selvä: narttu syöttää ja hoitaa (pesee, lämmittää jne.), uros leikkii pentujen kanssa ja kouluttaa niitä sekä vielä vartioi ympäristöä (päivystää). Pidän joka vuosi pentutapaamisen kasvateilleni. Kaikki kasvattini ovat saman nartun jälkeläisiä. Pentutapaamisen alkaessa se ei ole nähnyt osaa pennuistaan vuoteen, pentuja on eri ikäsiä ja sekä narttuja että uroksia. On ollut hauska katsoa, miten narttuni "emännöi" tilaisuutta kiertelemällä pentujensa keskellä ja käymällä jokaisen luona vuorollaan vähän haistelemassa ja "vaihtamassa kuulumisia". Jos pentujen kesken tulee murinaa, marssii "äitimuori" paikalle, käy poikittain pentujen väliin ja sanoo RÄYH. "Raavaat miehetkin" uskovat ja palaavat ruotuun.

blackpix.gif (1K)

www.kumikana.org > Kimpassa > -1- Seuraava